TEAM TRUCKER'S

Team Trucker's koostuu ihmisistä, jotka jakavat saman asenteen, tavoitteet sekä tulevaisuuden vision koirankasvatuksessa. Tiimin pääasiallinen tarkoitus on kasvattaa koiria, jotka ovat terveitä niin psyykkisesti kuin fyysisesti, sosiaalisia ja niillä on rotumääritelmän mukainen ulkomuoto. Työkaluinamme käytämme uusimpia terveystutkimusten mahdollisuuksia välttääksemme terveyteen liittyviä ongelmia ja kaikki terveystutkimukset suoritetaan aina ennen astutuksia.

Tällä hetkellä kasvatamme etnankoiria ja isovillakoiria harvakseltaan.

Kaikki koiramme elävät normaalia perhekoiran elämää, eikä niitä eikä niiden pentuja pidetä häkeissä eikä erillisissä kennelrakennuksissa erossa ihmisistä. Raakaruokimme niin emät kuin pennutkin ja toivomme että uudessa perheessä jatketaan pennun hoitoa antamiemme kirjallisten ohjeiden mukaisesti. Koiramme madotetaan säännöllisesti ja niiden terveydestä huolehditaan päivittäin. Meille jokainen pentumme on tärkeä.

Kennel Trucker's on perustettu vuonna 1995.

Haluamme, että kasvattejamme kohdellaan rakastettuina perheenjäseninä myös niiden tulevissa kodeissa. Me myymme eläviä olentoja niiden omine erityistarpeineen ja odotamme, että olet rakastava, ymmärtävä, reilu, kärsivällinen ja omistautunut uutta perheenjäsentäsi kohtaan. Emme myy pentuja läheskään kaikille niitä kyseleville, vaan haluamme varmistua siitä, että oikea pentu löytää tiensä oikeaan perheeseen ja että perhe löytää itselleen oikeanlaisen pennun. Tästä samasta syystä meillä ei ole käytössä varauslistoja, vaan jokaiselle pennulle valitaan sen yksilöllisiin tarpeisiin parhaiten vastaava koti kun ne tulevat siihen ikään, että niistä voidaan jo nähdä suuntaa millaisia niistä kehittyy ja kasvaa. Lisäksi toivomme yhteydenpitoa koko koiran elämän ajan.

Kaikki kasvattimme ovat rekisteröity Kennelliiton kantakirjarekisteriin sekä Ruokaviraston viranomaisrekisteriin, joka kerää haltijatietoja. Kaikki pentumme ovat myös DNA-polveutumismääriteltyjä, jolloin voidaan varmuudella sanoa mistä vanhemmista ne ovat syntyneet. Teemme aina kaikista pennuista Kennelliiton kirjallisen sopimuksen ja meiltä saat mukaasi pennulle pentupaketin sekä kasvattajan tuen 24/7 koko koiran elämän ajan.