HAUKKUVA KOIRA EI PURE

EM 2017

Sunnuntai 17.9.2017

Sunnuntai 27.8.

Joukko jännittyneitä matkaajia istui Megastarin Buffet ravintolassa ja odotteli Suomen maastomestaruuskisojen tuloksia. Ja tulihan niitä. Sara-Maria Lehdon Trucker’s Capiche oli voittanut SMM-17 tittelin itselleen. Tästä oli mahtavaa aloittaa seikkailumme kohti Unkaria tyynellä merellä lipuen kohti Tallinnaa. Tallinnasta jatkoimme matkaa vielä Latviaan ja yövyimme hotelli Baltvillassa.

Olin pessyt koirat päivää ennen reissua ja ne olivat menneet kosteina nukkumaan. En huomannut katsella niitä sen paremmin kotona, ennen reissuun lähtöä. Äkkiä hotellissa huomasin, että Puuppasen kyljessä karvat höröttivät pystyssä muutamassa kohdassa. Sain jo paniikkikohtauksen, kun luulin koiran saavan nokkosrokon. Aikani tutkailtuani tilannetta lähemmin, huomasin, ettei ihossa ollutkaan mitään, vaan kostea karva oli jäänyt kyljestä pyörteille ja kuivunut hassuun asentoon. Mikä helpotus se olikaan. Ikinä en enää pese koiraa juuri ennen reissua.

Maanantai 28.8.

Aamutoimien ja aamiaisen jälkeen olimme ajoissa tien päällä. Suuntasimme kohti Kaunasta ja siitä kohti Varsovaa. Liettuan rajalla poikkesimme hankkimassa tieverotarran ensimmäistä kertaa kiesiimme. Näitä tarroja sitten tulikin hankittua vähän sieltä sun täältä. Puolan puolella kamera kuvasi ajoneuvon ja perästä käsin pitäisi sieltä kuulua tiemaksut kotiin.

Näin ensimmäistä kertaa elämässäni maantiellä työskenteleviä ilotyttöjä. Näitä nuoria naisia varsin provosoivissa asuissaan istui tien varrella levennysalueilla ja sivuteiden reunoilla. Tytöillä oli puutarhatuolit mukana ja he heiluttelivat sääriään ohikulkeville autoille. Ei ole elämä ihan helppoa siinäkään hommassa.

Ajoimme pitkän päivän ja päätimme yöpyä Varsovassa. Ajoimme summanmutikassa pois moottoritieltä ja lähimpään hotelliin kyselemään olisiko meille sijaa. Hotelli, jonne ajoimme, oli nimeltään Mazurkas. Upea hotelli, jossa oli todella tasokas ravintola. Hiukan nolotti mennä ajovaatteissa tiskiltä kysymään huonetta kaikkien hyvin pukeutuneiden liikemiesten joukkoon. Mutta huone saatiin ja päästiin nauttimaan makoisa illallinenkin korkeasti palkitussa hotellin ravintolassa. Hotellin hinta todellakin vastasi laatua.

Tiistai 29.9.

Mazurkaksen aamiaiselta ei ollut kiire pois. Jopa minä löysin sieltä kaikenlaisia herkkuja, joita sitten ahmin itseni aivan täyteen. Nautiskeltuamme aikamme, hyppäsimme taas kiesiin ja täräytimme tien päälle. Valitsimme näköalareitin Slovakian kautta Unkariin. Slovakian rajalla maisemat olivat huikeat ja tiet olivat vasta valmistuneita. Tätä herkkua ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan pitkää, vaan tiet muuttuivat kapeiksi ja hyvin huonokuntoisiksi.

Seikkailimme Karpaattien rinteillä ihastellen maisemia pienten kylien läpi. Aikaa kului runsaasti lukuisien tietöiden vuoksi. Myöhään illalla saavuimme Budabestiin ja ajoimme hotelliin, jonka summan mutikassa valitsin meille. Danubius Hotel Flamenco ei vastannut lainkaan kuvaustaan ja oli varsinainen lutikkalinna tunkkaisine, tupakankäryisine käytävineen ja likaisine huoneineen. Aikamme siinä härvellettyämme huoneen vaihdon kanssa ja parkkipaikan etsimisen kanssa, teimme ratkaisun ja lähdimme suoraan kisapaikalle. Kokosimme keskellä yötä leirimme ja pistimme nukkumaan kisapaikalla. Yö oli niin viileä, että minun oli jossain vaiheessa laitettava autossa webasto päälle, että tarkenin nukkua.

Keskiviikko 30.9.

Aamulla aurinko alkoi lämmittää ihanasti nopeasti. Vietimme keskiviikon rennoissa merkeissä. Kävimme kylillä kaupoilla ja sitten vain relasimme, grillailimme ja odottelimme muita Suomen tiimin jäseniä paikalle. Olimme tapamme mukaan ensimmäisinä paikalla. Vain muutama Saksalainen ja Italialainen oli saapunut paikalle siihen mennessä.

Teimme retken Lidliin ja Tescoon, josta hankimme grillattavat ja jäitä kylmälaukkuun, viilentämään juomia.L Lisäksi hamstrasimme runsaasti vettä, sillä sääennuste näytti kuuman ilmamassan olevan tulossa.

Päivällä saimmekin siitä jo esimakua. Kuuma oli pelkästään istuessa ja miljuuna kärpästä pörräsi joka paikassa. Onneksi ei ollut mitään varsinaista tekemistä, vaan voitiin vain olla.  Kylmää juomaa ja aurinkoa oli riittämiin.

Alueella kasvoi jokin kasvi, jonka siemenet olivat kuin pieniä takiaisia. Ne tarrasivat tassuihin ja ne oli nypittävä tarkkaan pois. Ne olivat niin teräviä, että jopa kengän pohjan läpi saattoi yltää niiden piikit. Siitä huolimatta keskiviikko iltapäivään meillä kuului koirien herkistely tassuvieheellä.

Torstai 31.9.

Torstaina alkoi ilma tosissaan lämmitä. Mittari kipusi kolmeenkymmeneen asteeseen hyvin nopeasti. Grillailimme ja chillailimme iltapäivään saakka, kunnes oli meidän aikamme lähteä eläinlääkärin tarkastukseen. Tarkastus oli hyvin pintapuolinen ja nopea verrattuna siihen, mihin olemme Suomessa tottuneet. Kaikki koiramme läpäisivät sen ja voimme aloittaa kisapäivään valmistautumisen.

Eläinlääkäriin mennessä tapasimme kaikki muut kisaavat cirnecot ja ehdimme tehdä tuttavuutta sen minkä ymmärsimme toistemme jutuista. Nasse tapasi kahden vuoden jälkeen Simo veljensä ja se oli varsin liikuttava näky, kun Nasse tunnisti Simon. Simo oli huomattavasti Nassea pienempi veikka, varmaan noin 46 senttiä korkea kaveri. Tapasimme myös muut kisaavat cirnecot ja pääsin silmämääräisesti arvioimaan kisakumppaneitamme. Ei olisi ehkä kannattanut, sillä alkoi jännitys hiljalleen hiipiä takavasemmalta.

Illalla meille oli järjestetty avajaisillallinen. Kävimme syömässä juhlateltalla ja katseltiin, miten eläinlääkärintarkastusalue oli muuttunut retrodiscoksi, jossa pauhasi äänekkäästi Modern Talking ja ajoittain Abba. Kyseinen disco ei vetänyt juurikaan tanssijoita, sillä jokaisella oli koiransa huollettavanaan, eikä siihen silloin paljoa tanssit mahdu mukaan kuvioon. Mekin lähdimme yöpuulle ajoissa valmistautumaan kisapäivään.

Perjantai 1.9. KISAPÄIVÄ

Kisapäivän aamuna oli todella kuuma jo heti aamusta alkaen. Valmistauduimme ajamalla auton metsän siimekseen varjoon, josta sitten oli helppoa ottaa koirat radalle. Hirveästi ei tarvinnut koiria lämmitellä, kun keli varjossa tarjosi +34 astetta. Lähinnä panostimme koirien viilentämiseen ja koirat olivatkin autossa ilmastointi päällä odottelemassa vuorojaan. Onneksi olimme olleet paikalla jo kaksi päivää, jolloin koirilla oli ollut aikaa tottua ilmastoon. Finaalit juostiin hiostavassa kuumuudessa, vaikka aurinko olikin mennyt jo pilveen. Kilpailupaikalla kuulutettiin myrskyn olevan tulossa ja pyydettiin ajamaan autot pois puiden alta.

Alkuerät juoksimme kahdessa lähdössä. Puuppanen voitti oman alkueränsä ja Nasse omansa. Hertta sinnitteli sitkeästi mukana, vaikka tissukat olivat alkaneet täyttyä maidosta. Toisesta alkuerästä Nassen Simo veli keskeytti heti lähdössä, koska kokemus juoksemisesta suuremmassa porukassa puuttui pikkuveikalta.

Finaalissa Puuppanen sai hyvän lähdön ja paineli menojaan voittaen finaalijuoksun selkeästi. Nasse pinnisteli hienosti kakkoseksi ohi Tsekin ja Venäjän urosten. Hertta tuli maaliin kuudentena parantaen aikaansa hienosti.

Tapahtui myös hyvin hämmentävä asia päivän aikana ja sitä olenkin kovasti miettinyt, voiko se oikeasti olla niin, kuin tuomarit väittivät sen olevan. Moniko teistä on tiennyt, että KV-kisojen säännöissä sallitaan koiralta ottaa kuonokoppa pois heti radalla, kun on saavuttu vieheelle. Täällä tehtiin sitä, myös cirneco lähdössä. Koppa pois koiralta heti vieheellä ja päästetään koira toisen kimppuun. Miten meillä Suomessa sääntöä tulkitaan niin erilailla?? Tässä olisi varmasti keskustelun aihetta ihan kansainvälisestikin. Mielestäni se, miten meillä Suomessa toimitaan, on oikein ja turvaa koiraa aggressiivisilta hyökkäyksiltä.

Illalla podiumille tallusteli kolme Trucker’s koiraa. Aika hieno saavutus etten sanoisi. Maamme-laulu kajahteli kun koko Suomen tiimi lauloi mukana.  Saimmekin laulaa kyseisen laulun kolmesti, sillä Emilia Kanervan faaraokoira voitti myös Euroopanmestaruuden sekä Liisa Ukkola-Vuodin ylikorkea vinttikoira voitti sprinttimestaruuden. Hieno perjantai kerrassaan.

Onnen huumaa oli hyvä jäähdytellä jääkylmällä suihkulla ennen iltapalaa. Pesimme itsemme kisapaikalla kaikkina iltoina koirien jäähdytyspaikalla. Siellä oli letkut, joista tuli jääkylmää kaivovettä. Ai että se virkisti. Saimme osaksemme katseita, joista voi lukea, että hulluja nuo Suomalaiset. Osa ihmisistä kävi pesulla alueella olevassa lammessa, mutta kertoman mukaan siellä oli suuria kaloja, joten meille sopi erittäin hyvin tuo jääkylmä letkutus. Sen suuremmat juhlallisuudet saivat jäädä, kun nukkumatti ilmoitteli tulostaan. Kömmimme ajoissa nukkumaan, että ehdimme purkaa aamulla leirimme ennen sateiden saapumista.

Lauantai 2.9.

Pakkasimme leirimme ja valmistauduimme lähtöön. Viimeisiä pakatessa alkoi taivaalta ripsiä vettä hiljalleen. Meillä kävi tuuri ja saimme tavarat kaikki kuivina autoon. Kävimme heittämässä hyvästit Tsekkiläisille ystäville sekä suomitiimille ja suuntasimme tien päälle kohti Tsekkejä. Ajoimme aivan Puolan rajan pintaan Ostravaan ja jäimme yöpymään sinne. Hetkisen haettuamme valintamme oli hotelli Park Inn. Hotelli oli tasokas, huoneemme oli suuri ja ruoka ravintolassa oli oikein hyvää.

Hertta päätti synnyttää illalla hotellin sängyn alle. Hän teki pesän, jota vahti tarkkaan ja hääräsi sängyn alla varsin tarmokkaasti. Tulos oli laihanlainen, muutama harmaa villakoira ja tisulit täyteen maitoa. Päätettiin, että nämä ”pennut” jätetään sinne sängyn alle lähtiessä. Hertta oli kisapaikalla löytänyt itselleen jo pennun, faaraokoiran. Hertta oli aivan innoissaan pennustaan, vaikka pentu olikin jo häntä suurempi.

Sununtai 3.9.

Aamu aukesi harmaana ja sateisena. Aamutoimien jälkeen suuntasimme kohti Kaunasta, jossa oli seuraava yöpymisemme. Ajoimme moottoriteitä pitkin läpi Puolan ja ehdimme illaksi hotellillemme. Pienen ruokahässäkän jälkeen kömmittiin nukkumaan väsyneinä pitkästä ajopäivästä.

Matkaa taitettiin muutaman pysähdyksen taktiikalla. Moottoriteiltä ei kauheasti näe maisemia, sillä kaupunkien kohdilla ne on aidattu korkein näkö- ja ääniestein. KFC tarjosi sentään hyvän lounaan nälkäisille ja sen voimin jaksoimme ajaa perille saakka.

Yövyimme hotelli Europa Royalessa.

Maanantai 4.9.

Aamupala Kaunaksen hotellissa ei houkutellut allekirjoittanutta syömään. Vaikka hotelli itsessään on hieno, on sen aamupalassa toivomisen varaa reippaasti. Jotain kuitenkin saatiin syötyä ja virkeinä kävimme taas tien päälle kohti Tallinnaan, jossa yövyimme vielä.

Keli oli viilentynyt huomattavasti siitä, mitä se oli Unkarissa ja satoi jo lupaavasti vettäkin. Tuuli oli kovaa ja se tarttui autoon ajoittain voimakkaastikin. Matkalla pysähdyimme Latviassa Hesburgerille ja sitten alkoikin olla jo hyvin kotoisa olo.

Tallinnaan saavuttiin iltasella ja kirjauduimme hotelli Scnelliin vielä viimeiseksi yöksi. Kävimme illallisella itämaisessa Ginger nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee ihan hotellin lähellä. Olemme siellä käyneet ennenkin ja ruoka siellä on todella hyvää.

Tiistai 5.9.

Tallink Megastarin buffet pöytä houkutteli vielä viimeisen kerran nauttimaan ruokaa oikein urakalla tämän reissun aikana. Onneksi pääsimme aikaisin laivaan ja syömään, sillä päästyämme avomerelle, merenkäynti oli aikamoista ja istuimmekin hetkisen ulkopuutarhassa katsellen vellovaa merta. Onneksi matka kesti vain kaksi tuntia ja palasimme kotimaan kamaralle 16:30 paikallista aikaa.

Tästä suuntasin vielä Heikinlaakson kautta kotia kohden. Naantali ja Kyöpelivuori siellä odottelikin jo kovasti meitä kotiin. Ella oli aivan sekaisin onnesta kun saavuin kotiin. Voi sitä mekkalaa, mikä lähtee viiden cirnecon laumasta. Ihanaa oli olla reissussa, mutta paras hetki on aina kuitenkin se kotiinpaluu.

Sain hirmuisen virtapiikin ja saman tien siivosin auton päältä ja sisältä, purin reissukamat paikoilleen ja pistin pyykkikoneen huutamaan. Hiukan kuplajuomaa kotiinpaluun ja menestyksen kunniaksi ja sitten olinkin valmis koko lauman kanssa nukkumaan. Siinä köllötellessä omassa sängyssä ei meinannut hymy hyytyä suunpielistä millään. Niin oli ikimuistoinen reissu kaikkinensa.

KIITOS KAIKILLE SUOMITIIMILÄISILLE JA TEAM TRUCKER’SIN VÄELLE!!!

Avainsanat: Rarajuoksu

SOME neuvonantajat

Sunnuntai 6.8.2017

ea.pngOlen seurannut viimeiset vuodet hyvin huolissani ilmiötä, jossa eläimen sairastuttua sitä ei viedä lääkärille vaan sosiaalisen median ryhmissä pyydetään neuvoja muilta koiranomistajilta. On kerrassaan käsittämätöntä, että sairas eläin joutuu odottamaan hoitoon pääsyä tästä syystä. Eikö ensin voi lähteä lääkäriin eläimen kanssa ja vasta sitten facettaa kuulumisia?

On koiria, jotka ovat ontuneet jo ainakin viikon verran. On koiria, joilla on ollut jo päiviä ripuli ja ne ovat kuivuneet. Joillain on märkiviä tulehduksia tai kunto on muuten vaan selittämättömästi romahtanut. Normaali eläimen omistaja varaisi eläimelleen ajan lääkäriin ja veisi sen sinne viipymättä. Mutta rahan säästämisen toivossa moni tyytyy notkumaan SOMEssa saaden sieltä hyvin arveluttavia neuvoja.

Jos on ottanut eläimen, pitää sitä hoitaa hyvin. Hyvin hoitamiseen sisältyy eläinsuojelulain ja eläinsuojeluasetuksen noudattaminen. Jos henkilökohtainen tilanne on se, että rahat eivät riitä eläimen hoitamiseen, on siitä voitava luopua ja ajateltava vain eläimen parasta. Nykyään monella klinikalla on jo mahdollisuus osamaksuun, jos elämäntilanne sellaista vaatii.

Yhtä kaikki, sairaan eläimen tulee saada asianmukaista hoitoa viipymättä. Sitä antaa eläinlääkäri. Sitä ei löydy keskustelupalstoilta eikä facebookin ryhmistä. Moni vetoaa, että hakee koiralleen näistä foorumeista vain vertaistukea. Ymmärrän sen. Vertaistukea haetaan, kun tiedetään mikä koiralla on ja halutaan jakaa kokemuksia siitä muiden saman ongelman kanssa painivien kesken. Vertaistukea ei haeta, kun koira oksentaa kolmatta päivää, eikä pysy jaloillaan eikä syy tähän ole selvillä. Maalaisjärjenkäyttö on sallittua!

Avainsanat: Terve koira, sairas koira

Avoimuus -Mitä se on?

Torstai 2.2.2017

varoitus.pngAvoimuus on koiraharrastuksessa ehkä se kaikkein tärkein termi, mutta samalla kaikkein väärin käytetyin sellainen. Yleisesti ymmärretään, että avoimuus ilmenee läpinäkyvänä toimintatapakulttuurina sekä sitoutumisena tiedon välittämiseen. Ja näin se onkin, avoimuus on juuri sitä.

Avoimuuteen ei kuulu vaikeista asioista vaikeneminen, tiedon panttaaminen eikä asioiden salailu. Nämä ovat valitettavan yleisiä toimintamalleja koiraharrastuksessa. Moni on keksinyt huijata itseään ajatuksella siitä, että toimii avoimesti kaikkien hyväksi, vaikka tosiasiassa avoimuus tarkoittaa hänelle vain viestimistä sisäpiirissä ja luotettujen ystävien kanssa. Valitettavasti tuo huijaus ei toimi ja sen läpi näkevät kaikki ne, jotka ymmärtävät asioiden oikean laidan. Sisäpiiri ei ole sama kuin avoin yleisö.

Kennelliitto kouluttaa uusia kasvattajia avoimeen kulttuuriin kertoen sen faktan, että jokaisessa rodussa on perinnöllisiä vikoja tai ongelmia tai ainakin taipumus niihin. Lisäksi todetaan, että kasvattajan on vain pyrittävä avoimuuteen ja rehellisyyteen, jotta ongelmien leviäminen rotuun voidaan rajoittaa. Erityisenä huomiona on se, että tämä koskee myös sellaisia vikoja, joita rodulla ei ole luokiteltu perinnölliseksi sairaudeksi. Muistathan, että sinun kasvattama pentusi voi olla toisen kantanarttu ja ilman avointa keskustelua, voi uusi kasvattaja saada itselleen vain säkin ongelmia.

Avoimuus tosiaan on termi, joka kokee vääryyttä monin eri tavoin. Jotta ymmärtäisimme, mitä avoimuus pitää sisällään, on hyvä pohtia muutamaa niistä synonyymeistä, joita avoimuudella on. Jos nämä synonyymit toteutuvat toiminnassa, se on suurella todennäköisyydellä avointa.

Ensimmäisenä synonyyminä tulee peittelemättömyys. Peitelläänkö kasvatustyössä sellaisia asioita, joista olisi hyvä muidenkin tietää? Ja jos peitellään, niin miksi. Peittelemällä asioita voidaan saada aikaiseksi suuren luokan vahinkoja, jotka ovat peruttamattomia. Siksi peittely on täysin anteeksiantamatonta!

Toisena synonyymina tulee suoruus, suoraselkäisyys. Pystytäänkö keskustelemaan asioista niiden oikeilla nimillä, vai tuottaako se suuria vaikeuksia? Miksi on niin vaikeaa sanoa, kuten asia on? Onko helpompi kierrellä ja kaarrella tai vältellä koko aihetta? Suoraan asioista puhumisen ei pitäisi olla aikuisille ihmisille ongelmallista. Näin toimimalla löydetään toiminnan kipupisteet ja niihin päästään pureutumaan. Tässä kohdassa voi todeta, että totuus sattuu. Näin se vaan on, mutta kaiken ei ole tarkoituskaan olla pelkkää ruusuilla tanssia.

Kolmantena synonyymina tulee vilpittömyys, rehellisyys. Onko niin, että toiminta on rehellistä, jos asioista ei puhuta? Kertomatta jättäminen on yhtä vilpillistä toimintaa kuin suoranainen valehtelu. Tätä ei tule ajatelleeksi, kun vaikenee ja salaa asioita. Monesti ajatellaan, että kun en kerro, en loukkaa ketään. Oikeasti asia on niin, ettei kyseessä ole pelko muiden loukkaamisesta, vaan pelko omasta loukkaantumisesta. Tällainen toiminta on hyvinkin itsekästä ja kertoo paljon henkilöstä, joka toimii näin.

Avoimuuteen ei myöskään kuulu sairaalloisen voimakas oman edun tavoittelu. On suorastaan hirvittävää, että ajatellaan pennunostajien olevan niin tyhmiä, etteivät he ymmärrä kyseenalaistaa sellaista henkilöä, jolla on kerrottavanaan pelkkä menestystarina kaikkine rimpsuine ja rampsuineen. Eivät ihmiset ole tyhmiä. Kyllä kaikki selviää heille ennemmin tai myöhemmin ja silloin se kuva joka toiminnasta tulee, voi olla vaakalaudalla.

Kaikilla kasvattajilla on vastuu kasvattamaansa rotua kohtaan ja hän pyrkii saamaan aikaiseksi vähintäänkin rodun keskitasoa olevia yksilöitä. Siitoskoirien valintaan vaikuttaa paljon se, onko ollut riittävästi saatavilla tietoa vai mennäänkö kovin ohuella tiedolla eteenpäin. Jos kasvattaja on rehellinen, avoin, suora ja vilpitön kertoessaan omien kasvattiensa vioista ja sairauksista avoimesti sekä julkisesti, hän on tavallisesti rehellinen myös muissa asioissa. Ja sama toimii myös käänteisesti.

Avainsanat: Kasvattaminen

Maailman menoa Kyöpelivuorelta käsin katsottuna.

Keskiviikko 15.6.2016 - Sanna Koponen

Mikään ei ole niin jännittävää aikaa kuin oman pennun odottaminen. Hankitaan tavaroita ja laitetaan kotia koiraa varten kuntoon. Aamukampa harvenee hitaasti. Ja näin sen tulee ollakin. Ihmiset odottavat uutta perheenjäsentä iloiten.

Viimeaikoina on kuitenkin tullut esille sellainen lieveilmiö, joka on porautunut pentumarkkinoille ja tekee ihmisistä aivan hölmöjä. Aiemmin trokarit tunkivat apajille halpispentuineen. Nyt myös kasvattajat tekevät myyräntyötä ja pyrkivät kauppaamaan omia pentujaan keksityin perustein. Ja kokemattomat koiranostajat menevät lankaan. Se on kovin sääli.

Miten tämä kuvio sitten oikein toimii? No se toimii niin, että kasvattajat tutkivat toisten kasvattajien facebook ystävät ja pentukuvien tykkääjät. Näille laitetaan viestiä, että ette kai vaan ole ottamassa sitä pentua, jonka kuvasta tykkäsitte tms.  Ja sitten kerrotaan sopivia juttuja paisutellen niitä itselle parhaaseen suuntaan. Ja kappas millainen tuuri sattuikaan olemaan, että juuri nyt sattui itsellä olemaan pentuja kaupan…..olipa ihan järjettömän hieno "sattuma".  Pentuja kuskataan suoraan ostajille, jotta saadaan jokin markkinaetu muihin nähden jne. Ja ihmiset ottavat pentuja näkemättä millaisista olosuhteista ne tulevat jne. Mikä menee siis tavallisen järkevän ihmisen päähän, kun hän ei näe, miten häntä johdatellaan ja pissitään suoraan silmämunaan? Tällainen toiminta kertoo kyllä enemmän suorittajasta itsestään kuin kohteesta.

Usein kerrotaan että koirat ovat perusterveitä ja terveystutkittuja, jos niillä on aivan minimitutkimukset suoritettu kerran elämässään. Olenkin miettinyt mitä tarkoittaa perusterve. Sen täytyy tarkoittaa sitä, että koiraa ei olla tutkittu eläinlääkärin toimesta riittävästi, jolloin kasvattaja itse lausuu siitä terveystuloksen "perusterve". Olen miettinyt myös sitä, miten vähän ihmiset ymmärtävät kysyä terveystulosten perään. Usein näkee ilmoituksia, jossa sanotaan koiran olevan terveystutkittu, mutta tulosta ei kerrota tai se selitetään sileäksi. Terveystutkittu ei automaattisesti tarkoita samaa kuin terve. Vasta tuloksen tulkinta kertoo asian eikä tuloksia anneta koirille huvikseen, vaan ne pohjaavat kyllä eläinlääkärin näkemykseen asiassa.

On ollut ikävä huomata myös se, että harjoitetaan ennalta "ehkäisevää" työtä muita kasvattajia kohtaan. Kerrotaan muille ihmisille suoranaisia valheita ja kuvitellaan, etteivät ne kantaudu koskaan kohteen korviin. Tällaisten kasvattajien ei kannattaisi kehua, miten ovat vuosikymmeniä kasvattaneet pyyteettömästi koiria rodun parhaaksi. Kannattaisi kääntyä tutkailemaan omaa kasvatustyötä kriittisellä silmällä ja miettiä mitä pitäisi tehdä, että kasvatuksen laatu olisi sellaista, että se kiinnostaisi ilman muiden haukkumista. Tällaiset toimijat munaavat vain itsensä pitkällä juoksulla. Ja turhaa energiaa kuluu älyttömiään jauhamiseen, kun senkin kaiken voisi panostaa omiin koiriin.

Olkaa siis ihmiset tarkkana, jos teitä lähestytään em. toiminnalla. Kyseessä on aina henkilö, jolla on oma lehmä ojassa ja yrittää saada teidät nielemään kaiken kertomansa purematta. Kannattaa tutkia taustoja hyvin ja pohtia asioita tarkasti. Onko aivan normaalin ihmisen toimintaa toimia näin, vai olisiko oman hyödyn tavoittelu kuitenkin se lopullinen syy? Älkää olko tyhmiä, sillä sellaisenahan teitä pidetään, kun yhteyttä otetaan. Ottakaa itse selvää!

Avainsanat: Koiran hankinta

Mitä se maksaa?

Perjantai 20.2.2015 - Sanna Koponen

martta.pngOn ollut hyvin mielenkiintoista seurata, miten koiran kauppa on muuttunut vuosien varrella. Nykyään pentuja on kaupan jos minkälaisessa lehdessä, foorumissa tai nettipalstalla. Tarjontaa on laidasta laitaan. Löytyy salakuljetettuja pentuja, pentutehtaiden pentuja, rekisteröimättömiä pentuja ja rekisteröityjä rotukoiria. Kaikkia yhdistää se, että niitä voi ostaa rahalla. Pitkin nettiä saa lukea, miten kalliita rekisteröidyt rotukoirat ovat. Mutta ovatko ne todella?

Kannattaa pitää kirkkaana mielessä mitä on jalostaminen ja pennuttaminen. Jalostuksessa ideaalitilanteessa vaikuttavat osa-alueet (ulkomuoto, luonne ja terveys) ovat tasapainossa toisiinsa nähden. Jalostaminen tarkoittaa jatkuvaa rodun parantamiseen tähtäävää työtä. Ja parantamisessa huomioidaan kaikki osa-alueet niin, ettei yksikään niistä saa liian suurta huomiota toisen kustannuksella.

Pennuttamisessa ei ole kysymys jalostamisesta eikä siinä huomioida em. osa-alueita kuin sattumanvaraisesti. Pennuttamisen maali on lisätä koiramäärää vastaamaan kysyntää arveluttavin keinoin. Pääasiallinen tavoite on taloudellinen hyöty, ei suinkaan laadun parantaminen. Pennuttamisella on oma vankka kannattajakuntansa. Tämä kannatus perustuu vain ja ainoastaan taloudelliseen näkökulmaan.

Pennutuksen tuloksena syntyvät pennut ovat usein hinnaltaan halvempia kuin jalostamisella aikaan saadut pennut. Tämän ymmärtää jokainen, sillä ovathan niiden lähtökohdat ja pohjatyö aivan eri tasolla. Kannattaa siis todella miettiä mistä maksaa. Onko kallista hankkia rekisteröity rotukoira, joka on syntynyt terveystarkastetuista ja terveeksi todetuista vanhemmista ja jonka maailmaan saattamiseksi on kasvattaja tehnyt työtä ja nähnyt vaivaa, jotta se olisi mahdollisimman hyvä rotunsa edustaja. Vai hankkiako koira hiukan halvemmalla, silmämääräisesti terveeksi väitetyistä koirista, jotka sattuvat asumaan samalla kylällä. Lähtökohdat ovat hyvin erilaiset!

Eräs trendi, joka minua mietityttää todella paljon, on osamaksulla ostaminen. Koiran hankinta tulisi olla pitkän harkinnan ja aivotyön tulos. Ei hetken mielijohteesta tapahtuva hankinta. Jos koiran hankintaa on mietitty jo pitkään, on varmasti ollut myös aikaa laittaa kuukausittain rahaa sivuun tätä hankintaa silmällä pitäen. Kun sitten sopiva pentu löytyy, on jo hankintahinta kasassa. Silti nykyään on kovin yleistä, että pentua halutaan ostaa osamaksulla. Jos ei ole ollut aikaa säästää rahaa pentua varten, on hankinta liian pikainen mielestäni.

70-luvun lopulla kun ilmoitin haluavani itse oman koiran, aloitin pentuun säästämisen. Raha ei kasvanut puissa, eikä todellakaan pikkuisella tytöllä sitä mistään ollut. Sain aina palkkaa kun tiskasin, imuroin, leikkasin nurmikon, keräsin marjoja tai omenoita, haravoin, kitkin kasvimaata, silitin pyykkiä ja tein muita kotitöitä. Palkka oli 50 penniä/kerta. Minulla oli lasinen hillopurkki, jonne laitoin saamani palkat ja pikkuhiljaa alkoi rahaa kertyä. 80-luvun alussa minulla oli säästössä tarvittava määrä rahaa ja aloitin pennun etsinnän. Pennun löytyessä vein lasipurkkini pankkiin vapisevin käsin ja kolikot vaihdettiin setelirahaksi. Tätä rahaa puristin tiukasti nyrkissä koko automatkan ajan, kun ajoimme pentua hakemaan. Sain oman koiran ja se oli minulle todella suuri asia. Vaikka kotonamme oli ollut aiemmin jo koiria, saksanpaimenkoira, karjalan karhukoira, karkeakarvainen kettuterrieri ja suomen ajokoiria, oli tämä ensimmäinen oma koirani minulle se elämän tärkein asia. Ja olin sen itse ostanut. Eli jo pienenä tyttönä osasin säästää rahaa saadakseni sen, mitä halusin. Ihmeellistä on, että tätä ei pysty tänä päivänä tekemään edes aikuiset työssäkäyvät ihmiset.

Kannattaa siis miettiä näitä asioita ajatuksella, ennen kuin juostaan kuin päättömät kanat ostamaan ihmisen parasta ystävää.  Omien aivojen käyttäminen on sallittua ja se on myös hyvin suositeltavaa. Jos koiran hankinnassa tärkeimpänä kriteerinä on tulevasta koirasta maksettava hinta, kannattaa miettiä, olisiko joku muu vaihtoehto minulle se oikea. Vaikka vapaaehtoinen työskentely eläinsuojeluyhdistyksessä tulee halvemmaksi ja antaa tekijälleen hyvän mielen. Samalla saa olla eläinten kanssa tekemisissä. Ostamalla sen halvan pennun tuet hämäräperäistä toimintaa, josta kalleinta hintaa maksavat itse koirat.

Tässä tulee vielä muutama sananen pentutehtailusta Suomessa. Valitettavasti sitä on olemassa. En ymmärrä sitä sokeutta, kun väitetään, ettei näin ole. Jokaisen ostajan velvollisuus omaa pentuaan kohtaan on vähintään se, että vaivautuu paikkaan josta koiraa on hankkimassa ja katsoo avoimin silmin niitä olosuhteita, joissa siellä koirat elävät. Jos koiraa kaupataan muualta kuin sieltä missä koira on pentuaikansa viettänyt, kannattaa miettiä, onko olosuhteissa jotain salattavaa. Suomessa oikeusasteissa tuomitaan vuosittain useita henkilöitä tällaisesta toiminnasta. Tarkoittaako tämä siis sitä, että meillä tuomitaan syyttömänä syylliseksi? Enpä usko. Päinvastoin kyllä käy.

Avainsanat: Kasvattaminen

Ajuekoe ensikertalaisen silmin

Sunnuntai 12.10.2014 - Sanna Koponen

ajue.jpgTeam Truckers osallistui 11.10.2014 Vilppulassa järjestettävään ajuekokeeseen kolmen sisaruksen voimin. Ajueessamme juoksivat, Tulimaan Her Highness, Tulimaan Mia Milanca ja Tulimaan Mia Contessa. Kyseinen ajuekoe oli meidän ensimmäinen lajissaan ja erittäin mielenkiintoinen kokemus.

Kaikki tyttömme ovat juosseet aiemmin maastokisoissa, mutta ajuekoe poikkesi maastojuoksukisoista muutamassa suhteessa oleellisesti. Maastokisoissa juoksemisesta on ollut tietysti se hyöty, että tytöt osasivat jo seurata viehettä. Muuta hyötyä maastokisoihin osallistumisesta sitten ei ollutkaan. Voisin jopa ajatella, että paljon maastoja juosseelle on vain haittaa siitä, että se käy niin kuumana sitten vieheellä. Tietysti kaikki on koirakohtaista, eikä voi yleistää.

Maastokisoissa cirnecoilta odotetaan nopeita rytminvaihdoksia juoksemisessa niin, että ne pystyvät juoksemaan vaikeissakin maastoissa tekemällä tiukkoja, hallittuja käännöksiä. Niiden pitää reagoida saaliin liikkeisiin välittömästi ja pyrkiä aggressiivisesti ottamaan saalis kiinni valitsemalla suorin reitti saaliiseen osoittamatta väsymistä.  

Ajuekokeissa haetaan tietoa jalostusta varten koirien yhteistoiminnasta niiden metsästäessä ryhmänä. Kokeessa arvostellaan koko ajuetta, eikä yksittäisiä suorituksia. Eli jokaisen koiran on onnistuttava suorituksessaan, jotta ajue menestyisi kokeessa. Koirien tulisi suorituksessaan olla tasaisesti huippunopeita ja osallistua aktiivisesti saalistamiseen.  Niiden tulisi hallita juoksunsa koko matkan ajan ja sen jälkeen osallistua koko ajueella saaliin kiinniottoon.  Yhteistoiminnan tulisi olla saumatonta ja rooleja pitäisi vaihtaa ajon aikana. Koirat eivät saisi tempoilla hihnassa lähetyksessä ja olla kytkettävissä välittömästi saaliilta. Siinä on monelle cirnecolle tavoitetta kerrakseen. Ainakin meille tuottaa haasteita tuo saaliilta kiinni kytkeminen, koska koirat käyvät niin kuumana vieheellä, eivätkä halua tulla kytketyiksi. Tätä pitää siis harjoitella nyt ihan erikseen, jotta joskus päästäisiin sinne serttipisteille saakka tällä kokoonpanolla.

Maastokokeista poiketen, rata-alue oli laajempi ja rata oli keskiverto maastokokeen rataa pidempi. Rata oli myös maastojuoksurataa suoraviivaisempi, eikä siinä ollut viime aikoina maastojuoksukokeissa nähtyjä siksakkeja. Eli rata oli enemmän sellainen, jossa oli jäljitelty saaliseläimen todellisia liikkeitä. Maastokokeissa radat ovat olleet tänä vuonna osittain sellaisia, etten ole ikinä nähnyt minkään saaliseläimen juoksevan sellaisia mutkitteluja. Ehkä niitä mutkia juoksevat elukat ovat niitä citykaneja, joita ei meillä täällä maalla tapaa. Tiedä häntä. Mutta tosiaan tässä kokeessa radat olivat todella koiraystävällisiä, vaikkakin vaativia maastomuotoineen. Koiralta edellytettiin erinomaista fyysistä kuntoa. Oli hienoa katsoa, miten kevyesti tyttömme kirmasivat vielä finaaliradankin ja lopuksi kiskaisivat vielä vesiesteen läpi kastuen läpimäriksi. Radalla oli suuri vesilätäkkö, jonka vierestä viehe vedettiin ja tytöt ottivat sen suorimman linjan vieheeseen läpi tuon rapakon.

Maastokokeissa ilmoittautumisen jälkeen mennään eläinlääkärintarkastukseen ja vasta sen jälkeen arvotaan lähdöt ja parit. Ajuekokeessa oli alkuerät arvottu etukäteen, mikä nopeutti huomattavasti aamun toimintaa. Itse tiesi, missä vaiheessa ollaan juoksemassa ja pysyi ajoittamaan lämmittelyt paremmin, kun aikaa oli enemmän. Tykkäsin kovasti tästä systeemistä. Finaalin ajueiden lähtöjärjestys arvottiin julkisesti alkuerien jälkeen.  Meidän ajueemme lähti kolmantena pellolle. Toiset cirnecoajueet lähtivät lähdöissä 13 ja 15. Yritimme kovasti videoida suorituksia, mutta koska alue on normaalia maastokoetta laajempi, ei videoinnista tahtonut tulla mitään. Aina pitäisi olla se kuvaaja, joka ei tee muuta, kuin vain ja ainostaan kuvaa lähdöt. Meille saa ilmoittutua mukaan reissuille kuvaajaksi, jos jollain on polttava halu päästä hommiin.

Maastokokeissa koiran kanssa mennään lähtöviivalle, koira asetetaan lähtöasentoon ja päästetään koira lähettäjän käskystä vieheen perään. Koira siis tietää, mitä ollaan tekemässä. Ajuekokeessa lähettäminen oli todella jännä, sillä koiran kanssa käveltiin pitkin peltoa ja kun viehe liikkui, päästettiin koirat sen kimppuun ilman lähettäjän käskyä. Olimme etukäteen miettineet, miten lähetämme koirat ja päädyimme käyttämään lähetysliinoja. Alkuerän lähetys ei mennyt osaltamme ihan putkeen, sillä Reginan liina ehti mennä rullalle ja kun hän kiskaisi itsensä irti, se aiheutti kaatumisen. Finaalissa lähetys sitten jo sujuikin paremmin. Ajuekokeessa koirien tulee olla lähtötilanteessa täysin omistajansa hallinnassa seuraten tarkkaavaisesti ympäristöä ja olla valmiina saalistamaan. Kaikenlainen tempominen vähentää pisteitä. Tämä sujui meiltä suhteellisen mukavasti.

Ajueemme sai alkuerästä pisteistä 223 ja finaalista 217 pistettä, eli yhteensä 440 pistettä. Hyväksytty ajuekoetulos on 300 pistettä ja sertifikaattiin oikeuttava tulos on 450 pistettä.  Vaikka ajuekokeessa ajuetta ei voida hylätä, ajueen tulos voidaan mitätöidä, jos yksikin ajueen koira käyttäytyy hyökkäävästi toista ajueen koiraa kohtaan. Tämä hyökkääminen tapahtuisi suurella todennäköisyydellä saavuttaessa vieheelle. Onneksemme tyttömme repivät viehettä kolmistaan yksissä tuumin hengiltä. Miinusta saimme siitä, että ajon jälkeen tytöt kyllä jäivät vieheelle varmistamaan vieheen liikkumattomuutta, mutta emme saaneet kytkettyä tyttöjä välittömästi hihnaan. Regina ei irrottanut vieheestä millään ja Tessa ei antanut kytkeä itseään heti kiinni, vaan piti oman shownsa vieheellä. Plussaa saimme siitä, että koirat purivat vieheeseen kiinni voimakkaasti eivätkä osoittaneet mitään agressiota toisiaan kohtaan. Tottahan se on, ettei sitä saalista tarvitsisi laittaa palasiksi. Riittää että se on saatu kiinni ja nirri on otettu pois.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli todella mahtava. Oli hienoa katsella huippuajueiden suorituksia ja ottaa opiksi kaikesta näkemästään ja kuulemastaan. Kävin haastattelemassa muutamia ajueita ja kyselemässä hyviä vinkkejä. Ajuekokeet ovat aivan oma ihmeellinen maailmansa, jonne aiomme suunnata jatkossakin tiimimme kanssa. Kokoonpanot voivat vaihdella, koska ensi kaudella meillä on omia koiria jo useampiakin kisaamassa. Ajueen kokoamisessa pitää ottaa huomioon se, että koirat ovat samantasoisia ja hitsautuneet hyvin yhteen tekemään hommia saalistamisessa. Kokeilemme takuulla erilaisia kokoonpanoja, sillä on jännä nähdä, miten ne toimivat.

Ensi kaudella me tulemme olemaan vakiosakkia peltojen laidoilla niin ajue- kuin maastokokeissakin. Kevättalvella aloitamme systemaattisen treenaamisen aivan uusin metodein ja kokeneen valmentajan voimin. Treenisuunnitelma on jo valmiiksi kirjoitettu, enää puuttuu vain ravintolaskelman päivittäminen. Onkin todella jännää nähdä, minkä verran voidaan suorituksiin vaikuttaa muuttamalla asioita ja hifistelemällä taktiikoita. Toivottavasti näemme taas ensi kaudella kaikkia teitä kisoissa!! On ollut aivan huikea kausi kanssanne – KIITOS kaikille!

Avainsanat: Harrastaminen

Sanoista tekoihin

Tiistai 6.5.2014 - Sanna Koponen

Viimeaikoina on ollut pop puhua koiranjalostamisessa luonteiden parantamisesta. Jos koirissa on ollut puutteita ulkomuodollisesti, on voitu aina vedota siihen, että luonteet ovat pelkkää kultaa. Mutta onko aina näin? Mistä ihmeestä ilmestyvät ne kaikki arat ja vihaiset koirat? Jos luonteiden jalostamiseen on erityisesti panostettu, niin miten on mahdollista, että tuloksia ei tunnu syntyvät samassa tahdissa, kun panostamista on harrastettu. Voisiko kyseessä olla sokeus omien koirien puutteita kohtaan?

Näyttelyissä tapaa kehissä koiria, jotka ovat vihaisia ja yrittävät purra. Näistä koirista ei aina merkitä edes arvostelulipukkeeseen, että se on vihainen. Olen ollut kehäsihteerinä tilanteessa, jossa koira puri omistajaansa käteen, niin että käsi piti kehän jälkeen paikata. Tuomari ei voinut koiraan edes koskea, eikä mennä puolta metriä lähemmäs. Koira ei saanut mitään merkintää käytöksestään, vaan se palkittiin normaalisti. Ulkomuototuomari kysyi naapurikehästä, tehdäänkö koirasta vihaisen koiran ilmoitus. Yhdessä tuumittuaan tuomarit päättivät, ettei se ole tarpeen. Koira sai siis kaipaamansa laatuarvostelun, jonka se tarvitsi käyttövalioitumista varten. Ja kun kerran on valio ja kaikkea, onhan se kelpo jalostuskoira. Olen ihmetellyt, etteivät ulkomuototuomarit juurikaan puutu oikeasti vihaisiin koiriin. Mutta jos koirassa on väärän värinen pilkku jossain, se saa heti hylätyn kyllä. Pistää miettimään, onko se pilkku suurempi rotumääritelmän rike kuin vihainen luonne. Vai onko se vain niin paljon helpompi havaita?

Käyttöpuolella on samanlainen trendi. Itse harrastelemme juoksuhommia radalla ja maastoissa. Siellä vihaisten koirien hyökkäämiset ovat samalla tavalla kuin näyttelyissä hylkäyksen perusteena. Kuitenkin olen vain kerran nähnyt, että päälle hyökkäämiseen on puututtu. Koirien saavuttua vieheelle, toinen hyökkäsi toisen päälle. Toinen puolustautui ja molemmat hylättiin. Ymmärrän sen, että koira voi puolustautua, kun sen päälle hyökkää toinen. Mutta koira joka hyökkää toisen kimppuun vieheellä, tulisi ehdottomasti rangaista tuomarien toimesta. Jos todellisessa metsästystilanteessa saaliilla koirat aloittaisivat tappelun, eivät ne oikein soveltuisi käyttöönsä. Saalistahan niiden pitäisi tappaa, ei toisiaan. Olen todella ihmeissäni siitä, miten voimakkaita hyökkäyksiä katsotaan läpi sormien. Jälkeenpäin voi videoilta katsella näitä tapauksia ja hämmästellä. Käyttövalioita saadaan aikaiseksi siis sellaisistakin koirista, joista ei todelliseen käyttöön olisi lainkaan vihaisuutensa vuoksi. Se on vähintään hämmentävä ajatus.

Jos kerran puhutaan paljon luonteiden parantamisesta koirajalostuksessa, eikö olisi jo jonkinlaisten tekojen aika? Ei riitä, että on olemassa pelkkä tahtotila, jos käytännössä homma ei toimi ja ollaan sokeita asioiden oikeille laidoille. Niin näyttelypuolen kuin käyttöpuolen tuomarit ovat paljon vartijoina, koska heidän antamansa arviot ovat ohjaamassa jalostusta. Halusivat he sitä tai eivät. Mitä enemmän katsotaan vihaista käytöstä läpi sormien, sitä enemmän tulevaisuudessa näitä koiria on olemassa.

 

Avainsanat: Harrastaminen, Koiran terveys, Kasvattaminen

Viranomaisviidakossa

Lauantai 15.2.2014 - Sanna Koponen

Koirien kasvattajilta edellytetään erinäinen määrä paperitöitä, joista yhtenä on aluehallintovirastoon tehtävä ilmoitus laajamittaisesta eläintenpidosta. Moni miettii, milloin tällainen ilmoitus tulisi tehdä. Selvittelin perin pohjin tätä asiaa Evirasta ja Maa-ja Metsätalousministeriöstä.

Mitä asiasta on säädetty? Milloin pitää tehdä ilmoitus koiranpidosta aluehallintovirastolle? Eläinsuojeluasetuksen 26§ määrittelee seuraavasti ne toiminnot, joista kirjallinen ilmoitus on tehtävä: 1. Koiria, kissoja tai muita seura- ja harrastuseläimiä säännöllisesti pidetään kaupan tai välitetään, TAI 2. kun koirien tai kissojen omistajalla tai haltialla on kasvatettavanaan vähintään 6 siitosnarttua, jotka ovat penikoineet ainakin yhden kerran, TAI 3. kun koiria tai kissoja otetaan hoidettavaksi, säilytettäväksi tai koulutettaviksi, jos samanaikaisesti ja säännöllisesti otetaan hoidettaviksi, säilytettäviksi tai koulutettaviksi vähintään kuusi yli 5kk ikäistä koiraa tai kissaa TAI 4. muu vastaava ammattimainen tai laajamittainen seura- tai harrastuseläimien pito.

Seura- ja harrastuseläimillä tarkoitetaan koiria, kissoja ja muita pienikokoisia eläimiä, joita pidetään esimerkiksi seuran, harrastuksen, kasvattamisen ja myymisen takia. Seura- ja harrastuseläimiin luetaan myös viranomaisten työkoirat, opaskoirat ja muut avustuskoirat. Toiminnanharjoittaja on lisäksi velvollinen pitämään luetteloa eläimistä. Luettelo on vaadittaessa esitettävä eläinsuojeluviranomaisille.

No milloin sitten katsotaan, että pidetään säännöllisesti kaupan? Tätä olen yrittänyt selvittää kuumeisesti. Soitin Eviraan ja sain sieltä vastauksen, että kun pentuja on vuosittain kaupan on toiminta säännöllistä. Maa- ja metsätalousministeriö ei osannut ottaa kantaa mikä määräluvullisesti on säännöllistä. Ministeriökin totesi, että mikäli pentuja/pentu on toistuvasti kaupan peräkkäisinä vuosina, sen katsotaan olevan säännöllistä. Säännöllisyyden tarvittaessa ratkaisee viranomainen. Eli näin ajateltuna suurin osa kasvattajista täyttää nämä kriteerit.

AVI:n ilmoituksen kanssa tulee vielä toimeen. Viranomaisen tulisi tarkastaa toiminta määräajoin. MUTTA tämän lisäksi voi joutua tekemisiin kuntien viranomaisten kanssa. Kunnat voivat vaatia liiketoimintailmoitusta terveysvalvontaan koiran kasvatustoiminnasta tai trimmaustoiminnasta (katsotaan olevan liiketoimintaa) sekä rakennusvalvontaan voidaan vaatia kaavamuutosta, mikäli asutaan asunnossa, joka on kaavoitettu vain asumista varten. Asumiseen kaavoitetussa rakennuksessa ei voi harjoittaa liiketoimintaa. (Ennakkotapaus 2011, Naantali).

Asuttaessa vuokrahuoneistossa, on liiketoiminnan harjoittaminen vuokrasopimuksen irtisanomisperuste. (Ennakkotapaus 2009, Turku). Omasta kerrostalo osakkeesta se on häätöperuste, jos lupia liiketoiminnan harjoittamiseen ei ole.

Kannattaa olla siis tietoinen näistä seikoista, ennen kuin tekee suuria suunnitelmia.

Avainsanat: Harrastaminen, Koiranpito

Salaisuuksia salaisuuksien perään

Lauantai 4.1.2014 - Sanna Koponen

koiralapivalaisu.jpgOmistatko koiran, joka on sairas? Olethan ilmoittanut siitä oman koirasi rotuyhdistykselle virallisesti ja pyytänyt julkaisemaan sairaustiedot? Vain avoimuus voi johtaa parempaan tulevaisuuteen koirankasvatuksen saralla. Siksi on ensisijaisen tärkeää, että jokainen sairastuminen tuodaan julki. Tärkeää onkin ilmoittaa sellaisista sairauksista, joilla on rodun kannalta merkitystä.

Monesti törmää siihen, että sairaan koiran omistajalle on uskoteltu, että he ovat itse aiheuttaneet koiransa sairastumisen, vaikka koira olisi perinnöllisesti sairas. On helppoa uskotella perheelle, jota tällainen suru on kohdannut, vaikka mitä satuja. Ja vaikka olisi käynytkin niin, että jokin olisi edes auttanut koiran sairastumisen, ei sitä tietoa tule siltikään salata. Kukaan ei tuomitse sairaan koiran omistajaa, mutta salailijan tuomitsee jokainen, jolle koiran terveys merkitsee edes jotakin. Julkaisemalla sairaustiedot voit ehkäistä sairauksien leviämistä ja estää muita perheitä kokemasta sairastumisen aiheuttamaa murhetta. Ajattele siis laajemmin, ajattele koko rotua ja muita koiria.

Miksi sairauksia piilotellaan? Pelätään, että pentukauppa ja jalostusurosten käyttö tyrehtyy. Sellaista kasvattajaa ei ole olemassakaan, jolla ei olisi jotain sairauksia vastassaan, kun tarpeeksi kauan kasvattaa koiria. On todella turhauttavaa tuhlata aikaa potentiaalisten urosten etsintään, kun terveystietoja ei ole saatavilla.

Joillakin kotisivuilla on kauniina listana kaikki terveiksi todetut koirat. Se on vain osa totuutta, eikä kerro mitään kasvatustyön todellisesta tilasta. Miksi se on niin vaikeaa kertoa sairauksista? Kukaan ei tahallaan tee sairaita pentuja koirillaan, eihän? Terveiksi todetuista vanhemmista syntyy sairaita pentuja aina aika ajoin. Sille ei kukaan voi mitään, vaikka tekee parhaansa. Ennustajan lahjoja kun on kuitenkin niin harvoilla meistä. Aina voi tapahtua mitä tahansa, kun ollaan tekemissä elävän materiaalin kanssa. Mutta julkistamalla ongelmat ja puhaltamalla yhteen hiileen voidaan päästä eteenpäin kohti parempaa kenneltulosta. Osataan tehdä sellaisia yhdistelmiä, jossa ei samoja vikoja/sairauksia yhdistetä keskenään.

Itse julkaisen vain kaikki sairaat ja ongelmalliset koirat kotisivuillani. Loput ovat sitten oletettavasti terveitä. Näin voidaan saada tarvitut tiedot ja välttyä saamasta samoja ongelmia, kuin mitä olen itse onnistunut aikaan saamaan koirissani. Kaikki on koko maailman kummasteltavana. Salailu, unohtelu ja vaikeneminen eivät tee koirista sen terveempiä, valitettavasti. Vaikka se tietysti mukavaa olisikin.

Yhtenä syynä sairauksien salaamiseen on myös pelot vaadittavista korvauksista. Ei kerrota, sillä pelätään, että joku keksii vaatia rahallisia korvauksia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikäli ei ole kaupantekohetkellä kertonut kaikkea tietoa sairauksista, voi joutua pulaan. Ostajan tulee saada kaikki mahdollinen tieto, joka voi vaikuttaa ostopäätökseen.

Ei kannata lähteä sille tielle että valehtelee ostajalle, kasvattaja toverille tai mikä pahinta, itselleen. Oleellisten seikkojen kertomatta jättäminen on vähintään yhtä arveluttavaa toimintaa. Toivoisin niin törmääväni netissä sellaisiin kasvattajien sivuihin, joissa olisi enemmän kerrottu avoimesti myös ongelmista. Ehkäpä tulevaisuudessa ymmärretään asian tärkeys ja muutetaan koirankasvattamisen kulttuuria avoimempaan suuntaan.

Avainsanat: Koiran terveys

Nurkasta päähän

Lauantai 14.12.2013 - Sanna Koponen

koppa.jpgOlen törmännyt koiramaailman ilmiöön nimeltä kennelkoppa. Paljon on ollut kampanjoita siitä, ettei koiria saa häkittää työpäivien ajaksi ja ymmärrys koirien hyvinvoinnista on lisääntynyt. Yhä useampi ratkaisee koiran päivän aikana tekemiä tuhoja jo muulla keinoin kuin häkittämällä koiraa. Se on hienoa! Samaan aikaan kuitenkin löytyy enenevässä määrin henkilöitä, jotka ”häkittävät” koiransa päivän ajaksi käyttämällä koiralla ns. kennelkoppaa. Käytännössä siis nurkassa ollut häkki on siirretty koiran päähän!

Jos on vahingossa tullut ottaneeksi sellaisen koiran, joka on liian haasteellinen, eikö voisi ajatella asentavansa vaikka portteja asuntoon ja rajata koiran tilaa tällä tavalla? Kennelkoppa on laiskan, välinpitämättömän ihmisen ratkaisu, joka ei todellakaan ole eettisesti koiraystävällinen teko. Se saattaa jopa vaarantaa koiran terveyden ja takuulla vaikuttaa koiran henkiseen hyvinvointiin – sitä tuskin voi kukaan kiistää!

Lainsäädännön näkökulmasta katsoen, kennelkopan käyttäminen koko päivän ajan koiralla on vähintään arveluttava teko. Eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Laissa sanotaan, että eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet. Onnistuuko kennelkoppa päässä? Haluan nähdä sen koiran, jonka fysiologisia tai käyttäytymistarpeita tällainen koppa ei häiritse, kun sitä pidetään kaiket päivät päässä.

Olemassa olevan lain lisäksi eläinsuojeluasetus sanoo, että eläintä on kohdeltava rauhallisesti, eikä sitä saa tarpeettomasti pelotella tai kiihdyttää. Olen kuullut sellaisista koirista, jotka menevät aivan paniikkiin tämä kennelkoppa päässään ja yrittävät syödä sitä epätoivoisesti pois päästään. Moni yrittää raapimalla päästä kopasta eroon. Onko se kaikki koiralle tarpeellista kiihdyttämistä ja pelottelua? Mitä tapahtuu jos, koiran tassu jää jumiin kopan väliin?

Eläinsuojelulain (247/96) 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan tuottamista eläimelle on mm. muu sellainen eläimeen kohdistuva toiminta tai toimenpide, joka aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Onko työpäivän ajan koiralla pidettävä kennelkoppa siis koiralle ihan fine, se ei siitä kärsi mitenkään?

Miksi hankkia sellainen koira, jota ei voi pitää asunnossaan? Olen sitä mieltä, että ensin laitetaan tilat sellaiseen kuntoon, että voidaan hankkia koira ja vasta sen jälkeen hankitaan koira. Jos ei ole mahdollisuutta järjestää koiralle sopivia tiloja, silloin ei hankita sitä koiraa ollenkaan. Ihmettelen miten tällainen maalaisjärjellä ymmärrettävä asia voi olla niin hirveän vaikea tajuta. Koiralle sopiva tila ei ole kennelkoppa.

Tiedän, että tietyissä harrastuspiireissä tämä menettely on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tiedän jo etukäteen saavani vihat niskaani, koska tuon mielipiteeni asiasta esille. MUTTA minua ei haitta se. Vaikka nämä ihmiset eivät ole kanssani samaa mieltä, niin jos heidän koiransa osaisivat puhua, ne olisivat kanssani samaa mieltä. Se riittää minulle. Koirat kun eivät saa ääntään kuuluviin tässäkään asiassa itse. HAU!

Avainsanat: Koiranpito

On sillä paperit

Lauantai 16.11.2013 - Sanna Koponen

rekisteripaperi.jpgPapereilla ja papereilla on vissi ero, on paperi sitten mihin tarkoitukseen tahansa hankittua. Ostaessasi koiraa, ole varma että saat sille Suomen Kennelliiton rekisteripaperit tai FCI maista export pedigreen. Muut ns. rekisteripaperit EIVÄT ole virallisia rekisteripapereita suomessa eikä niillä saa koiraa rekisteröityä Suomen Kennelliittoon.

Kaikenlaisia koirayhdistyksiä on ilmaantunut markkinoille ja ne ”rekisteröivät” jäsentensä koiria omiin epävirallisiin rekistereihin. Tarkoituksena on johtaa suurta yleisöä harhaan ja saada mahdollisimman paljon koiria kaupaksi. Kauppa se on kun kannatta! Rumasti sanottuna, niistä papereista ei ole edes toilettipaperiksi, sillä niistä voi saada ikävän viillon ahteriin.

Kuka tahansa Ville Viheltäjä voi perustaa suomessa yhdistyksen, jossa voidaan ylläpitää vaikka millaisia rekisterejä, jos niillä on olemassa henkilötietolain mukaiset rekisteriselosteet kunnossa. Eikä aina olla edes selvillä mitä laki rekisterien pidosta määrää, vaan rekisterejä käsitellään missä milloinkin ja kenen tahansa toimesta. Nämä epäviralliset rekisteripaperit eivät tee koirasta virallisesti rekisteröityä, vaan se rinnastetaan sekarotuiseksi koiraksi. Mieti kaksi kertaa, oletko valmis maksamaan sekarotuiseksi rinnastettavasta koirasta siitä pyydettyä summaa.

Suomen Kennelliittoon rekisteröitävillä koiraroduilla on olemassa terveysohjelmia ja jalostuksen tavoiteohjelmia.

Jos et tiedä, mitä olet hankkimassa, OTA SELVÄÄ. Kun löysät ovat jo housuissa, on turha enää valittaa sen jälkeen. Olet itse aikuinen ajatteleva ihminen, jolla on kaikki mahdollisuudet selvittää asioiden oikea laita itselleen. Ole siis itsellesi rehellinen hankkiessasi koiraa. Kukaan oikeasti ei voi enää nykyään sanoa: ”Minä en tiennyt”. Tietoa on kaikki tuutit pullollaan ja sitä tarjoillaan hopeavadilla pennun hankkijoille. Käytä siis päätäsi. Voisin väittää, että tietämättömyys on nykyään teeskentelyä, sillä niin paljon iltapäivälehdissä voi lukea koirabisneksen mustasta puolesta. Ja jos olet epävarma, ota yhteys henkilöön joka tietää. Kaikki mikä kimaltaa ei ole kultaa!

Avainsanat: Koiran hankinta

Koiran rukous

Maanantai 11.11.2013 - Sanna Koponen

risti_tausta.pngKunnioitettu omistajani, kohtele minua lempeydellä, sillä kukaan ei ole sinulle kiitollisempi kuin minun uskollinen sydämeni.

Älä katkaise luonnettani kepillä, vaikka nuolisinkin kättäsi lyöntien välillä. Lempeytesi ja kärsivällisyytesi opettaa minua tekemään asioita paljon nopeammin ja tehokkaammin.

Puhu minulle usein, sillä sinun äänesi on minulle maailman tärkein ääni minkä koskaan olen kuullut, kuten varmasti olet myös huomannut hännän heilumisestani ja iloisesta haukustani kuullessani askeleesi.

Kun ilma on kylmä ja märkä, ota minut sisälle, sillä olen lemmikkisi, en enää villieläin, joka on tottunut kylmään ja märkään. En pyydä muuta kuin maata jalkojesi juuressa palvoen läheisyyttäsi. Vaikka sinulla ei olisi kotiakaan, mieluummin seuraisin sinua jään ja tuiskun läpi, kuin makaisin pehmeällä patjalla, olet jumalani ja minä uskollinen palvojasi.

Pidä kupissani aina puhdasta vettä, sillä vaikka osaan tulla luoksesi, en osaa kertoa janostani. Anna minulle terveellistä, hyvää ruokaa, jotta pysyn terveenä, voin leikkiä, juosta, kilpailla, metsästää ja toteuttaa käskyjäsi, seurata vierelläsi ja pysyä valppaana ja vahvana puolustamaan sinua hengelläni, kun sinä olet uhattuna.

Ja, hyvä valtiaani, jos jumala niin haluaa ja terveyteni minut jättää, älä hylkää minua vaan pidä minua sylissäsi, hyväile lempeillä käsilläsi väsynyttä palvelijaasi ja laita minut armeliaaseen ikuiseen lepoon. Ja minä lähden luottaen, – tietäen viimeiseen hengenvetooni saakka – kohtaloni olleen aina turvallinen sinun vallassasi.

Beth Norman Harris

Avainsanat: Koiranpito

Koiran kanssa elämisestä

Lauantai 26.10.2013 - Sanna Koponen

tessanukkuu.jpgKaikkien koirien tulee saada riittävästi liikuntaa ja ulkoilua. Tämän tietää jokainen koiran omistaja, mutta välillä se pakkaa unohtumaan. Koiraa ei voi pitää jatkuvasti sisällä eikä se saa tehdä tarpeitaan vain asuntoon. Se on koiraa kohtaan väärin. Jos olet valmis ottamaan koiran, pitää sinun olla myös valmis sitä ulkoiluttamaan säännöllisesti kelillä kuin kelillä päivästä riippumatta.

Koiran kanssa lenkkeillessä EI kuulu poiketa paikalliseen pubiin parille pikaiselle. Koiran paikka ei ole narussa odottamassa, kun sinä viihdytät itseäsi. Jos kaljalle pitää päästä, lenkitä koirasi ennen sitä ja jätä se kotiin sinua odottamaan. Sama pätee kauppareissuja tehtäessä. Helteellä koiran on tuskallista odottaa kuumalla kivetyksellä sinua. Kylmällä sen tulee helposti vilu. Tassut ja korvalehdet voivat paleltua pahastikin. Ohikulkijat voivat satuttaa koiraasi potkimalla. Lisäksi ajattelemattomat voivat sylkeä ja heittää kaikkea mahdollista koirasi päälle. Ja mikä ikävintä, mieleltään sairaat voivat jopa yrittää myrkyttää lemmikkisi. Älä siis jätä koiraasi valvomatta!

Koira tuntee kylmän, kuuman ja kivun aivan kuten muutkin nisäkkäät. Aivan kuten sinäkin tunnet! Muistathan, ettet jätä koiraa liian pitkäksi aikaa yksin. Sekin kaipaa seuraasi aivan kuin sinäkin kaipaat seuraa, kun sitä menet pubista hakemaan. Äläkä jätä koiraasi häkkiin, sillä se ei ole tehnyt mitään sellaista, että se ansaitsisi häkkituomion. Se on sinun kumppanisi, sinua varten syntynyt ja täysin sinun armoillasi rakasten sinua virheistäsi huolimatta. Rakastathan sinä koiraasi takaisin samalla mitalla?

Avainsanat: Koiranpito

Hys hys hommia

Lauantai 19.10.2013 - Sanna Koponen

kuva.jpgKoiran sairastuminen on aina surullinen asia jokaiselle taholle, niin myyjälle kuin ostajalle. Liian usein sairastumisesta johtuvan surun lisäksi ostajia syyllistetään koiriensa sairastumisesta täysin syyttä. Perinnölliset sairaudet ovat jo olemassa koiran perimässä, josta ne sitten puhkeavat koiraan eikä koiran sairastuminen johdu omistajan omista toimista.

Myyjä saattaa kieltää ostajaa kertomasta terveystietoja vedoten kaikenlaisiin tunnepitoisiinkin syihin. Eikä ole ollenkaan harvinaista, että myyjä uhkailee ostajaa hyvinkin ikävillä tavoilla, jottei tietoja julkistettaisi. Koiran omistajalla on täysi oikeus julkistaa koirien terveystiedot parhaaksi katsomallaan tavalla. Juuri näitä terveystietoja, jotka on selitetty ja uhkailtu kadoksiin, rotuyhdistykset kaipaavat varmasti kipeästi. On aivan turhaa tehdä koirille kalliita terveystutkimuksia jos tieto suvuissa kulkevista sairauksista on salattu. Näiden perinnöllisten sairauksien julkistaminen on ainut keino yrittää estää niiden leviäminen ja yleistyminen rodussa.

Myyjällä on monia itsekkäitä syitä kieltää terveystietojen julkistaminen. Selitykset ovat moninaiset ja niitä riittää kyllä joka lähtöön.  Terveystietojen salaaminen tai kertomatta jättäminen on kennelliiton kasvattajasitoumuksen vastaista toimintaa. Sen jokainen sopimuksen allekirjoittanut tietää. Mutta harva ostaja on siitä tietoinen, että myyjän velvollisuus on tuoda näitä asioita julki.

Jos siis ostajana joudut uhkailun, syyttelyn tai kiristämisen kohteeksi, voit aina viedä asian eteenpäin Kennelliiton kasvattajatoimikuntaan. Siellä sitten mietitään, onko myyjä toiminut Kennelliiton sääntöjen vastaisesti. Sairaiden koirien omistajilla on täysi oikeus tuoda koiriensa sairaudet julkisiksi. Korjaan, heillä on se moraalinen velvollisuus rotukoiria kohtaan. Myyjällä on sääntöjen mukainen velvollisuus.

Myyjä joka uhkailee ostajia, ei todellisesti rakasta harrastamaansa rotua, vaan hän rakastaa rahaa ja mainetta. Jokainen voi miettiä, onko se kuvio aivan kohdallaan. Poikkeuksetta netissä löytyy hienoja kotisivuja, joissa on listattu kaikki näyttelymeriitit ja hyvät terveystulokset. Mutta missä ovat tiedot sairastuneista koirista? Aivan…..missä?

Avainsanat: Koiran terveys

Pentutehtailu

Sunnuntai 22.9.2013 - Sanna Koponen

197483_101162759894084_3205007_n.jpgÄlä koskaan osta koiraa säälistä, sillä näin tulet tukeneeksi pentutehtailua, jossa koirat joutuvat elämään hyvin huonoissa olosuhteissa. Yhdestä syntyneestä kaupasta rohkaistuneena pentutehtailija kasvattaa monta uutta pentua kaupattavaksi. Valitettavasti sekä Suomesta että ulkomailta löytyy pentutehtaan kriteerit täyttäviä tuotantolaitoksia, joissa eläimet elävät erittäin puutteellisissa olosuhteissa eikä niiden hyvinvoinnista huolehdita. Pentutehtaissa on usein jopa kymmeniä koiria, usein montaa eri rotua ja suurin osa on narttuja. Pentuja teetetään jatkuvalla syötöllä ja usein on monta pentuetta yhtä aikaa. Tarkoituksena on vain saada aikaiseksi paljon myytäviä pentuja, välittämättä rodunomaisuudesta tai terveydestä.

Kasvattajaksi sanotaan sellaista ihmistä, joka omistaa pentujen emon ja jonka luona pennut yleensä kasvavat. Koirankasvattajia on monenlaisia. On niitä, jotka ovat vastuuntuntoisia ja joille on tärkeintä, että eläimet voivat hyvin ja ovat iloisia. He huolehtivat siitä, että pentujen emo on rokotettu ohjeiden mukaan ja sitä eivät vaivaa minkäänlaiset madot tai kirput, ja että emolla on sekä fyysisesti että henkisesti hyvä olla, niin odotusaikana kuin pentuja hoitaessaankin.

Älä osta pentua, jota et saa tavata emonsa kanssa sisällä niissä tiloissa, joissa se on siihen asti muutenkin elänyt. On täysin mahdollista, että emä toimii pentukoneena kammottavissa oloissa, ja lisäksi voit saada sairaan koiran. Mikäli pennun varhaiset kokemukset ovat huonoja, niitä on liian vähän tai ne ovat pelottavia, vaikuttavat ne pennun koko loppuelämään haitallisesti. Pennusta voi kasvaa “ongelmakoira”. Jos pentujen kasvattaja ei huolehdi emokoirien riittävästä ravinnonsaannista, jäävät pennutkin heikoiksi ja sairastuvat helposti tarttuviin tauteihin sekä kasvuhäiriöihin. Pennut saattavat tästä syystä kärsiä koko loppuikänsä esimerkiksi vaikeista luusto-ongelmista, allergioista tai tulehdusalttiudesta.

Avainsanat: Koiran hankinta

DNA kertoo sen varmuudella

Lauantai 17.8.2013 - Sanna Koponen

dna1.jpgDNA-tutkimuksia ei aina käsitellä näytteenotto-ohjeen mukaisesti kaikkialla, vaan näytteet luovutetaan ottamisen jälkeen asiakkaan itsensä postitettaviksi. Tällainen näytteenotto-ohjeen vastainen menettely mahdollistaa näytteiden vaihtamisen ja manipuloinnin. Ei ole olemassa tarkkaa tietoa, millainen määrä näytteitä on annettu koiran omistajien matkaan, mutta olen törmännyt useisiin tällaisiin tilanteisiin aivan lähiaikoinakin.

Näytteenotto-ohjeen noudattamatta jättäminen vie pohjan DNA-tutkimusten luotettavuudelta. Tämä koskee kaikkia DNA-tutkimuksia, niin polveutumisia kuin sairauksien tutkimista varten otettuja näytteitä. Moni rotujärjestö käyttää DNA-tuloksia varmana mittarina tiettyjen sairauksien osalta ja näillä tutkimustuloksilla on virallinen status rotujärjestöissä. Tosiasiassa kukaan ei tiedä, mitkä näytteistä pitävät todella paikkaansa, kiitos väärien menettelyjen!!

Kaikille DNA näytteitä ottaville tahoille pitäisi olla selvää, ettei näytteitä luovuteta asiakkaalle. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole ja se on suorastaan hämmästyttävää. Miten näin selkeästi ohjeistettu asia, voi olla hakusessa. Vai eikö tätä asiaa pidetä kyllin tärkeänä näytteenottajien mielissä? Kennelliiton valtuuttamat DNA-näytteenottajat on koulutettu niin, etteivät he anna näytteitä asiakkaan itse postitettavaksi. (kts. DNA-näytteenotto-ohje).

Tällaisenaan tilanne on surkuhupaisa, kun ne kaikkein varmimmat tutkimukset, jotka pohjaavat DNA-teknologiaan, ovatkin äkkiä jotain aivan muuta kuin pitäisi olla – lähes 100% luotettavia.

Avainsanat: Koiran terveys

Minäkö se olin?

Lauantai 20.7.2013 - Sanna Koponen

Näyttely, kilpailu ja koe,
”minun huippukoirani” hoet.
Ruusukkeet, nauhat ja kunniakirjat,
ja monet menestystarinat vinhat.
Glooriaa sataa ja samppanjaa kittaat.
Näinkö sä oikeasti koirasi arvon mittaat?
Se voitti sitä ja se voitti tätä,
mutta se voitto lämmitti ketä?
Koirasikin nyt arvostaa enemmän sinua?
Voi kun kaikki katsoisivat vain minua, minua.

Peili on tässä oiva esine,
onko koirasi sinulle vain suoritusväline.
Tallaatko mennessäsi kaikki muutkin?
Minä, minä, minä ja suljet suutkin.
Kukaan muu ei mitään osaa ja tiedä,
et kilpakumppaneitasi lainkaan siedä.
Tässä olen, koirani ja minä,
suksi kuuseen rakkeinesi sinä!
Missä mentiin niin pahasti pieleen,
ettei anteeksipyyntö edes juolahda mieleen?

Pian huomaat, ilman ystäviä tässä jäänkin.
Harmi pimentää aurinkoisen säänkin.
Hiekkalaatikko ahtaaksi käy,
ei ”haaremissa” tosi ystäviä näy.
Ja kilpakumppanitkin alkavat kiertää,
pahat puheesi välejä hiertää.
Kuppikunnat ovat elinehto,
muutenhan kaatuisi pahuuden kehto.
Olisiko voinut aikanaan toisin toimia?
Toivotan valitsemallesi tielle voimia.

-Sanna Koponen-

Avainsanat: Koiranpito

Tulppa nuppiin

Lauantai 13.7.2013 - Sanna Koponen

tessapoo.jpgSinä et tiedä tästä mitään. Sinä et ymmärrä mitään. Sinä olet täysi nuija näissä asioissa. Mutta MINÄ kyllä TIEDÄN!

Kuulostaako tutulta? Koiraharrastuksessa, jossa missä, on eniten asiantuntijoita liikkeellä. Yleensä kaiken tietää sellainen henkilö, joka on ostanut juuri ensimmäisen koiransa. Tämä valtava tiedonsiirto tapahtuu kaupantekohetkellä ja se korottuu ensimmäisten vuosien aikana potenssiin kymmenen. Ensimmäinen kosketus harrastusryhmiin saa tämän tietomäärän suorastaan räjähtämään käsiin eikä sellaisia tietomääriä kykene enää pitämään omana tietonaan, vaan sitä on päästävä jakamaan kaikille sellaisille, joita ei ole tällaisella tietovyöryllä siunattu.

Yleensä vuosien varrella kun jatketaan koirien kanssa harrastelua, alkaa tämä tiedon määrä huveta. Se ikään kuin jakaantuu harrastusvuosien määrällä saavutettuaan huippupisteensä. Tosin kaikilla ei näin tapahdu. Joitakin konkareitakin on siunattu kyvyllä tietää aina vain kaikesta kaikki. Ilmeisesti näillä konkareilla on rakenteessaan jonkin sortin tulppa, joka voidaan iskeä paikalleen kun tietomäärän huippupiste on saavutettu. Se on erittäin kätevä ominaisuus, näin ei pääse tietoa karkuun. Toisaalta, kun tuo tulppa on paikallaan, ei voida enää uutta tietoa omaksua. Se tietysti on harmillista, eteenkin kun jatkuvalla syötöllä on uutta tietoa saatavilla, jos ymmärtää sitä hakea. Mutta pääasia on, että on tietoa olemassa. Sillä ei ole väliä, onko tieto enää ajantasaista. Jos sattuu käymään niin, että jollain on päivitettyä tietoa jostakin, voidaan se tieto aina huutamalla haukkua olemattomaksi. Tulppa päähän ja poks! :D

Itse koen olevani onnekas, vaikkakaan en kaikkea tiedä kaikesta. Mitä pidempään olen harrastanut koiria, sen vähemmän tiedän. Ja se vähäinenkin tieto lisää tuskaa. Jatkuvasti puhaltavat uudet tuulet genetiikan saralla aiheuttavat pään raapimista ja välillä on kynnen aluset tikkuja täynnä. Onneksi on hyviä ystäviä olemassa, jotka voivat rakentavasti keskustella ja jakaa viimeisintä tietoa. Tällöin on hyvä, ettei tuota tulppaa ole. Näin voi vanhakin vielä oppia jotain uutta ihan joka päivä.

Ihmeellisenä asiana on minulle auennut, että kaikissa koiraroduissa ei genetiikan lait toimi samalla tavalla. Joidenkin rotujen kasvattaminen on suorastaan mahdotonta, ilman että olet kasvattanut kyseistä rotua jo kymmeniä vuosia. Ihmetyttääkin, mistä uusia kasvattajia löytyy näin vaikeasti kasvatettaviin rotuihin. Voiko näin erilaisia rotuja olla olemassa, etteivät mitkään genetiikan perusasiat niihin päde? Jossain täytyy olla sellaisia kasvattajia, joilla on jo olemassa kymmenien vuosien kokemus rodun kasvattamisesta ennen kasvattamisen aloittamista. Etsintä jatkuu…

Sama pätee harrastuspuolella. Koulutusmetodit muuttuvat sitä mukaa, kun aletaan ymmärtää koiran psyykettä ja fysiikkaa entistä paremmin. Vielä -90 luvun alussa koiran kouluttaminen oli lähinnä kouluttajan käskytykseen perustuvaa hänen omaan tahtoonsa taivuttamista. Tänä päivänä ymmärretään enemmän ja osataan kouluttaa positiivisen palautteen kautta koiria. Niin paljon on muuttunut ja hyvä niin. Harrastajien olisi ehdottoman tärkeää kaivaa tulpat päästään ja omaksua tätä uutta tietoa koiriensa parhaaksi. Eteenkin kiihkeätempoisten lajien harrastajat ovat itse sen verran kiihkeitä, että tulpat nupeissa on todella tiukassa. Edes Becel ei auta, vaan kiinni on ja pysyy. Sääli.

Näin kevään korvalla on hyvä mennä koirien kanssa luontoon ja kuulostella siellä hiljaisuutta. Jospa se osaisi kertoa, mikä on viisasta ja mikä ei. Ja miettiä sitä, olenko tulpannut itseni vai voisinko vielä oppia jotain uutta tässä elämässä. Uskon, että elämä on sellainen seikkailu, joka tuo uutta eteesi jokainen päivä jos vain otat sen vastaan.

Avainsanat: Harrastaminen

Syytön vai syyllinen

Lauantai 8.6.2013 - Sanna Koponen

Koiraharrastuksessa tehdään vuosittain runsaasti sopimusrikkomuksia koskevia rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä poliisille. Monelle näistä toimista onkin tullut pelottelun väline, jolla uhkaillaan sopimuksen toista osapuolta, mikäli asioista ei päästä sopimukseen. Kannattaa kuitenkin muistaa muutama asia, ennen kuin marssiin poliisikamarille.

Tietenkin optimaalinen tilanne olisi se, että laatii sopimukset niin, ettei niiden kanssa joudu ongelmiin. Miettii tarkkaan, ovat ihmiset sellaisia, että kemiat käyvät yksiin ja yhteistyö toimii. Aina kuitenkaan kaikesta huolimatta homma ei vain kerta kaikkiaan toimi. Silloin pitää tehdä ratkaisu, mitä asialle tehdään.

Kannattaa miettiä sitä, onko ilmoitukselle perusteita olemassa vai voisiko olla, että on vain pahoitettu mieli ja halutaan näpäyttää toista osapuolta. Jos teet ilmiannon väärin perustein, saatat itse pian joutua syytetyksi. Väärästä rikosilmoituksesta voi toinen osapuoli vaatia rangaistusta kunnianloukkauksesta tai väärästä ilmiannosta. Kannattaa siis olla todella varma asiastaan, ennen kuin tekee rikosilmoituksen. Jos täyttä varmuutta ei ole siitä, onko rikosta tapahtunut, kannattaa tehdä tutkintapyyntö, sillä siinä ei väitetä toisen osapuolen syyllistyneen rikokseen, vaan pyydetään tutkimaan, onko näin tapahtunut.

Rikosilmoitus ja tutkintapyyntö siis eroavat toisistaan. Rikosilmoituksessa ilmiannetaan poliisille henkilö tekemästään rikoksesta. Tutkintapyynnössä pyydetään poliisia selvittämään, onko henkilö tehnyt rikoksen. Yleensä hyvin nopeasti perättömien ilmoitusten tutkinta lopetetaan näytön puutteen vuoksi ja ilmiannon kohde voi ryhtyä omiin vaatimuksiinsa.

Meillä suomessa rikollisesta teosta epäilty henkilö on syytön siihen asti, kunnes toisin on todistettu. Isossa maailmassa ollaan syyllisiä, kunnes toisin todistetaan. Siinä on vissi ero alkuasetelmissa.

Jos kuitenkin päätyy tekemään ilmoitusta, kannattaa miettiä tarkkaan onko riittävästi olemassa näyttöä vai ollaanko liikkeellä vain oletuksin. Olisi terveellistä miettiä myös, onko asia niin tärkeä, että sitä kannattaa lähteä viemään eteenpäin. Syyttäjä ei välttämättä lähde edes syyttämään, mikäli hän katsoo vahingon olevan vähäinen. Ja pitää myös muistaa, että se ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön.

Avainsanat: Harrastaminen

Koirien kohtelusta näyttelyissä

Lauantai 8.6.2013 - Sanna Koponen

Olen saanut useita yhteydenottoja liittyen koirien kohteluun näyttelypaikoilla. Saamani yhteydenotot ovat lähinnä koskeneet koiran roikottamista näyttelyissä pelkän kaulan ja hännän varassa. Koiraharrastajat ja pennun ostamista suunnittelevat henkilöt ovat olleet pöyristyneitä koiran koko painon nostamisesta kaulan ja hännän varassa.

Tutkin, mitä lainsäädäntö sanoo tällaisesta käsittelystä näyttelyissä. Eläinsuojelulain toisessa luvussa sanotaan, että eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi samaisessa laissa sanotaan, että eläimen liian kovakourainen käsittely on kielletty. Eläinsuojeluasetus taas sanoo, että eläintä ei saa raahata hännästä, turkista tai suoraan päästä vetäen taikka käsitellä muutoin sillä tavalla, että sille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä. Onko siis näyttelyissä koiran roikottaminen välttämätöntä kivun tuottamista koiralle? Epäilen!!

Ulkopuolisten ihmisten silmissä roikottaminen kaulasta ja hännästä on koiran raakaa käsittelyä jopa siinä määrin, että muutama henkilö harkitsee rikosilmoituksen tekemistä. He aikovat tulla videoimaan koiranäyttelyyn koirien käsittelyä. Tämä tietysti johtaisi poliisitutkintaan ja näin ollen saataisiin ennakkotapaus aiheesta, mikä sinänsä olisi erinomaisen hyvä asia. Tuolloin ei sitten olisi asiassa enää epäselvyyksiä.

Olen itse toiminut kehäsihteerinä ja osa ulkomuototuomareista sentään puuttuu koiran roikottamiseen. Eräskin uhkasi heittää koiran kehästä ja tehdä esittäjästä ilmoituksen kennelliittoon, mikäli tämä vielä kerran nostaa koiran ilmaan hännästä. Toiset ulkomuototuomarit taas tuntuvat pitävän tätä tapaa ammattimaisen esittämisen huipentumana ja sitä katsotaan ihaillen, kun koiraa nostetaan vain kaulasta ja hännästä ilmaan. Ulkomuototuomarit arvostelevat koiran tervettä ulkomuotoa, mutta lakien ja asetusten vastainen kohtelu tulisi myös huomioida ulkomuototuomarin toimesta. Tällaisesta toiminnasta tulisi tehdä ilmoitus koiran kovakouraisesta käsittelystä. Kokeissa siihen puututtaisiin välittömästi.

Mietin miksi koiraa pitää roikottaa näyttelyissä niin rumasti? En keksi muuta syytä, kuin asennevamman suhtautumisessa elävään olentoon, koiraan. Koetaan, että kun kohtelen koiraani tällä tavalla, tulen varmasti huomatuksi tuomarin toimesta kokeneena esittäjänä. Koiraharrastajilla on syytä katsoa peiliin tässä paikassa. Koiran kaunis käsittely on hyvin pieni asia ihmiselle ja se on helppo toteuttaa. Tätä suurempi asia se on ihmisen parhaalle ystävälle koiralle, joka on tunteva olento. Mutta kaikkein suurin asia se on sille imagolle, jonka koiranäyttelyistä ulkopuolisille ihmisille annamme.

Avainsanat: Koiranpito, Harrastaminen

Vanhemmat kirjoitukset »