HAUKKUVA KOIRA EI PURE

EM 2017

Share |

Sunnuntai 17.9.2017


Sunnuntai 27.8.

Joukko jännittyneitä matkaajia istui Megastarin Buffet ravintolassa ja odotteli Suomen maastomestaruuskisojen tuloksia. Ja tulihan niitä. Sara-Maria Lehdon Trucker’s Capiche oli voittanut SMM-17 tittelin itselleen. Tästä oli mahtavaa aloittaa seikkailumme kohti Unkaria tyynellä merellä lipuen kohti Tallinnaa. Tallinnasta jatkoimme matkaa vielä Latviaan ja yövyimme hotelli Baltvillassa.

Olin pessyt koirat päivää ennen reissua ja ne olivat menneet kosteina nukkumaan. En huomannut katsella niitä sen paremmin kotona, ennen reissuun lähtöä. Äkkiä hotellissa huomasin, että Puuppasen kyljessä karvat höröttivät pystyssä muutamassa kohdassa. Sain jo paniikkikohtauksen, kun luulin koiran saavan nokkosrokon. Aikani tutkailtuani tilannetta lähemmin, huomasin, ettei ihossa ollutkaan mitään, vaan kostea karva oli jäänyt kyljestä pyörteille ja kuivunut hassuun asentoon. Mikä helpotus se olikaan. Ikinä en enää pese koiraa juuri ennen reissua.

Maanantai 28.8.

Aamutoimien ja aamiaisen jälkeen olimme ajoissa tien päällä. Suuntasimme kohti Kaunasta ja siitä kohti Varsovaa. Liettuan rajalla poikkesimme hankkimassa tieverotarran ensimmäistä kertaa kiesiimme. Näitä tarroja sitten tulikin hankittua vähän sieltä sun täältä. Puolan puolella kamera kuvasi ajoneuvon ja perästä käsin pitäisi sieltä kuulua tiemaksut kotiin.

Näin ensimmäistä kertaa elämässäni maantiellä työskenteleviä ilotyttöjä. Näitä nuoria naisia varsin provosoivissa asuissaan istui tien varrella levennysalueilla ja sivuteiden reunoilla. Tytöillä oli puutarhatuolit mukana ja he heiluttelivat sääriään ohikulkeville autoille. Ei ole elämä ihan helppoa siinäkään hommassa.

Ajoimme pitkän päivän ja päätimme yöpyä Varsovassa. Ajoimme summanmutikassa pois moottoritieltä ja lähimpään hotelliin kyselemään olisiko meille sijaa. Hotelli, jonne ajoimme, oli nimeltään Mazurkas. Upea hotelli, jossa oli todella tasokas ravintola. Hiukan nolotti mennä ajovaatteissa tiskiltä kysymään huonetta kaikkien hyvin pukeutuneiden liikemiesten joukkoon. Mutta huone saatiin ja päästiin nauttimaan makoisa illallinenkin korkeasti palkitussa hotellin ravintolassa. Hotellin hinta todellakin vastasi laatua.

Tiistai 29.9.

Mazurkaksen aamiaiselta ei ollut kiire pois. Jopa minä löysin sieltä kaikenlaisia herkkuja, joita sitten ahmin itseni aivan täyteen. Nautiskeltuamme aikamme, hyppäsimme taas kiesiin ja täräytimme tien päälle. Valitsimme näköalareitin Slovakian kautta Unkariin. Slovakian rajalla maisemat olivat huikeat ja tiet olivat vasta valmistuneita. Tätä herkkua ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan pitkää, vaan tiet muuttuivat kapeiksi ja hyvin huonokuntoisiksi.

Seikkailimme Karpaattien rinteillä ihastellen maisemia pienten kylien läpi. Aikaa kului runsaasti lukuisien tietöiden vuoksi. Myöhään illalla saavuimme Budabestiin ja ajoimme hotelliin, jonka summan mutikassa valitsin meille. Danubius Hotel Flamenco ei vastannut lainkaan kuvaustaan ja oli varsinainen lutikkalinna tunkkaisine, tupakankäryisine käytävineen ja likaisine huoneineen. Aikamme siinä härvellettyämme huoneen vaihdon kanssa ja parkkipaikan etsimisen kanssa, teimme ratkaisun ja lähdimme suoraan kisapaikalle. Kokosimme keskellä yötä leirimme ja pistimme nukkumaan kisapaikalla. Yö oli niin viileä, että minun oli jossain vaiheessa laitettava autossa webasto päälle, että tarkenin nukkua.

Keskiviikko 30.9.

Aamulla aurinko alkoi lämmittää ihanasti nopeasti. Vietimme keskiviikon rennoissa merkeissä. Kävimme kylillä kaupoilla ja sitten vain relasimme, grillailimme ja odottelimme muita Suomen tiimin jäseniä paikalle. Olimme tapamme mukaan ensimmäisinä paikalla. Vain muutama Saksalainen ja Italialainen oli saapunut paikalle siihen mennessä.

Teimme retken Lidliin ja Tescoon, josta hankimme grillattavat ja jäitä kylmälaukkuun, viilentämään juomia.L Lisäksi hamstrasimme runsaasti vettä, sillä sääennuste näytti kuuman ilmamassan olevan tulossa.

Päivällä saimmekin siitä jo esimakua. Kuuma oli pelkästään istuessa ja miljuuna kärpästä pörräsi joka paikassa. Onneksi ei ollut mitään varsinaista tekemistä, vaan voitiin vain olla.  Kylmää juomaa ja aurinkoa oli riittämiin.

Alueella kasvoi jokin kasvi, jonka siemenet olivat kuin pieniä takiaisia. Ne tarrasivat tassuihin ja ne oli nypittävä tarkkaan pois. Ne olivat niin teräviä, että jopa kengän pohjan läpi saattoi yltää niiden piikit. Siitä huolimatta keskiviikko iltapäivään meillä kuului koirien herkistely tassuvieheellä.

Torstai 31.9.

Torstaina alkoi ilma tosissaan lämmitä. Mittari kipusi kolmeenkymmeneen asteeseen hyvin nopeasti. Grillailimme ja chillailimme iltapäivään saakka, kunnes oli meidän aikamme lähteä eläinlääkärin tarkastukseen. Tarkastus oli hyvin pintapuolinen ja nopea verrattuna siihen, mihin olemme Suomessa tottuneet. Kaikki koiramme läpäisivät sen ja voimme aloittaa kisapäivään valmistautumisen.

Eläinlääkäriin mennessä tapasimme kaikki muut kisaavat cirnecot ja ehdimme tehdä tuttavuutta sen minkä ymmärsimme toistemme jutuista. Nasse tapasi kahden vuoden jälkeen Simo veljensä ja se oli varsin liikuttava näky, kun Nasse tunnisti Simon. Simo oli huomattavasti Nassea pienempi veikka, varmaan noin 46 senttiä korkea kaveri. Tapasimme myös muut kisaavat cirnecot ja pääsin silmämääräisesti arvioimaan kisakumppaneitamme. Ei olisi ehkä kannattanut, sillä alkoi jännitys hiljalleen hiipiä takavasemmalta.

Illalla meille oli järjestetty avajaisillallinen. Kävimme syömässä juhlateltalla ja katseltiin, miten eläinlääkärintarkastusalue oli muuttunut retrodiscoksi, jossa pauhasi äänekkäästi Modern Talking ja ajoittain Abba. Kyseinen disco ei vetänyt juurikaan tanssijoita, sillä jokaisella oli koiransa huollettavanaan, eikä siihen silloin paljoa tanssit mahdu mukaan kuvioon. Mekin lähdimme yöpuulle ajoissa valmistautumaan kisapäivään.

Perjantai 1.9. KISAPÄIVÄ

Kisapäivän aamuna oli todella kuuma jo heti aamusta alkaen. Valmistauduimme ajamalla auton metsän siimekseen varjoon, josta sitten oli helppoa ottaa koirat radalle. Hirveästi ei tarvinnut koiria lämmitellä, kun keli varjossa tarjosi +34 astetta. Lähinnä panostimme koirien viilentämiseen ja koirat olivatkin autossa ilmastointi päällä odottelemassa vuorojaan. Onneksi olimme olleet paikalla jo kaksi päivää, jolloin koirilla oli ollut aikaa tottua ilmastoon. Finaalit juostiin hiostavassa kuumuudessa, vaikka aurinko olikin mennyt jo pilveen. Kilpailupaikalla kuulutettiin myrskyn olevan tulossa ja pyydettiin ajamaan autot pois puiden alta.

Alkuerät juoksimme kahdessa lähdössä. Puuppanen voitti oman alkueränsä ja Nasse omansa. Hertta sinnitteli sitkeästi mukana, vaikka tissukat olivat alkaneet täyttyä maidosta. Toisesta alkuerästä Nassen Simo veli keskeytti heti lähdössä, koska kokemus juoksemisesta suuremmassa porukassa puuttui pikkuveikalta.

Finaalissa Puuppanen sai hyvän lähdön ja paineli menojaan voittaen finaalijuoksun selkeästi. Nasse pinnisteli hienosti kakkoseksi ohi Tsekin ja Venäjän urosten. Hertta tuli maaliin kuudentena parantaen aikaansa hienosti.

Tapahtui myös hyvin hämmentävä asia päivän aikana ja sitä olenkin kovasti miettinyt, voiko se oikeasti olla niin, kuin tuomarit väittivät sen olevan. Moniko teistä on tiennyt, että KV-kisojen säännöissä sallitaan koiralta ottaa kuonokoppa pois heti radalla, kun on saavuttu vieheelle. Täällä tehtiin sitä, myös cirneco lähdössä. Koppa pois koiralta heti vieheellä ja päästetään koira toisen kimppuun. Miten meillä Suomessa sääntöä tulkitaan niin erilailla?? Tässä olisi varmasti keskustelun aihetta ihan kansainvälisestikin. Mielestäni se, miten meillä Suomessa toimitaan, on oikein ja turvaa koiraa aggressiivisilta hyökkäyksiltä.

Illalla podiumille tallusteli kolme Trucker’s koiraa. Aika hieno saavutus etten sanoisi. Maamme-laulu kajahteli kun koko Suomen tiimi lauloi mukana.  Saimmekin laulaa kyseisen laulun kolmesti, sillä Emilia Kanervan faaraokoira voitti myös Euroopanmestaruuden sekä Liisa Ukkola-Vuodin ylikorkea vinttikoira voitti sprinttimestaruuden. Hieno perjantai kerrassaan.

Onnen huumaa oli hyvä jäähdytellä jääkylmällä suihkulla ennen iltapalaa. Pesimme itsemme kisapaikalla kaikkina iltoina koirien jäähdytyspaikalla. Siellä oli letkut, joista tuli jääkylmää kaivovettä. Ai että se virkisti. Saimme osaksemme katseita, joista voi lukea, että hulluja nuo Suomalaiset. Osa ihmisistä kävi pesulla alueella olevassa lammessa, mutta kertoman mukaan siellä oli suuria kaloja, joten meille sopi erittäin hyvin tuo jääkylmä letkutus. Sen suuremmat juhlallisuudet saivat jäädä, kun nukkumatti ilmoitteli tulostaan. Kömmimme ajoissa nukkumaan, että ehdimme purkaa aamulla leirimme ennen sateiden saapumista.

Lauantai 2.9.

Pakkasimme leirimme ja valmistauduimme lähtöön. Viimeisiä pakatessa alkoi taivaalta ripsiä vettä hiljalleen. Meillä kävi tuuri ja saimme tavarat kaikki kuivina autoon. Kävimme heittämässä hyvästit Tsekkiläisille ystäville sekä suomitiimille ja suuntasimme tien päälle kohti Tsekkejä. Ajoimme aivan Puolan rajan pintaan Ostravaan ja jäimme yöpymään sinne. Hetkisen haettuamme valintamme oli hotelli Park Inn. Hotelli oli tasokas, huoneemme oli suuri ja ruoka ravintolassa oli oikein hyvää.

Hertta päätti synnyttää illalla hotellin sängyn alle. Hän teki pesän, jota vahti tarkkaan ja hääräsi sängyn alla varsin tarmokkaasti. Tulos oli laihanlainen, muutama harmaa villakoira ja tisulit täyteen maitoa. Päätettiin, että nämä ”pennut” jätetään sinne sängyn alle lähtiessä. Hertta oli kisapaikalla löytänyt itselleen jo pennun, faaraokoiran. Hertta oli aivan innoissaan pennustaan, vaikka pentu olikin jo häntä suurempi.

Sununtai 3.9.

Aamu aukesi harmaana ja sateisena. Aamutoimien jälkeen suuntasimme kohti Kaunasta, jossa oli seuraava yöpymisemme. Ajoimme moottoriteitä pitkin läpi Puolan ja ehdimme illaksi hotellillemme. Pienen ruokahässäkän jälkeen kömmittiin nukkumaan väsyneinä pitkästä ajopäivästä.

Matkaa taitettiin muutaman pysähdyksen taktiikalla. Moottoriteiltä ei kauheasti näe maisemia, sillä kaupunkien kohdilla ne on aidattu korkein näkö- ja ääniestein. KFC tarjosi sentään hyvän lounaan nälkäisille ja sen voimin jaksoimme ajaa perille saakka.

Yövyimme hotelli Europa Royalessa.

Maanantai 4.9.

Aamupala Kaunaksen hotellissa ei houkutellut allekirjoittanutta syömään. Vaikka hotelli itsessään on hieno, on sen aamupalassa toivomisen varaa reippaasti. Jotain kuitenkin saatiin syötyä ja virkeinä kävimme taas tien päälle kohti Tallinnaan, jossa yövyimme vielä.

Keli oli viilentynyt huomattavasti siitä, mitä se oli Unkarissa ja satoi jo lupaavasti vettäkin. Tuuli oli kovaa ja se tarttui autoon ajoittain voimakkaastikin. Matkalla pysähdyimme Latviassa Hesburgerille ja sitten alkoikin olla jo hyvin kotoisa olo.

Tallinnaan saavuttiin iltasella ja kirjauduimme hotelli Scnelliin vielä viimeiseksi yöksi. Kävimme illallisella itämaisessa Ginger nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee ihan hotellin lähellä. Olemme siellä käyneet ennenkin ja ruoka siellä on todella hyvää.

Tiistai 5.9.

Tallink Megastarin buffet pöytä houkutteli vielä viimeisen kerran nauttimaan ruokaa oikein urakalla tämän reissun aikana. Onneksi pääsimme aikaisin laivaan ja syömään, sillä päästyämme avomerelle, merenkäynti oli aikamoista ja istuimmekin hetkisen ulkopuutarhassa katsellen vellovaa merta. Onneksi matka kesti vain kaksi tuntia ja palasimme kotimaan kamaralle 16:30 paikallista aikaa.

Tästä suuntasin vielä Heikinlaakson kautta kotia kohden. Naantali ja Kyöpelivuori siellä odottelikin jo kovasti meitä kotiin. Ella oli aivan sekaisin onnesta kun saavuin kotiin. Voi sitä mekkalaa, mikä lähtee viiden cirnecon laumasta. Ihanaa oli olla reissussa, mutta paras hetki on aina kuitenkin se kotiinpaluu.

Sain hirmuisen virtapiikin ja saman tien siivosin auton päältä ja sisältä, purin reissukamat paikoilleen ja pistin pyykkikoneen huutamaan. Hiukan kuplajuomaa kotiinpaluun ja menestyksen kunniaksi ja sitten olinkin valmis koko lauman kanssa nukkumaan. Siinä köllötellessä omassa sängyssä ei meinannut hymy hyytyä suunpielistä millään. Niin oli ikimuistoinen reissu kaikkinensa.

KIITOS KAIKILLE SUOMITIIMILÄISILLE JA TEAM TRUCKER’SIN VÄELLE!!!

Avainsanat: Rarajuoksu