TUOMAROINTIAsun Naantalissa, pikkukaupungissa Varsinais-Suomessa lähellä Turkua. Ensimmäisen aprikoosin värisen kääpiövillakoirani, Dundelion Carlos Saintzin ostin vuonna 1991. Jo muutaman viikon päästä tajusin, että haluan oppia trimmaamaan ja esittämään koiraani näyttelyissä. Liityin jäseneksi villakoirakerhoon ja osallistuin paikallisosaston koulutuksiin heti alusta alkaen ahkerasti. Vuoden päästä ostin toisen samanmoisen villakoiran, Backseat Driver's Inside Joken ja vuonna 1996 ostin kantanarttuni Backseat Driver's Vicky Leen. Vuonna 2010 ostin ensimmäisen etnankoirani, Tulimaan Her Highness'in. Kennelnimen anoin jo vuonna 1995 ja ensimmäinen Trucker's pentue näki päivänvalon vuonna 1997. Pentueeseen syntyi 4 aprikoosin väristä kääpiövillakoira urosta. Tähän mennessä olen kasvattanut kennelnimelläni villakoiria kaikissa kokomuunnoksissa, väreinä aprikoosi, punainen, musta ja valkoinen sekä etnankoiria. Olemme pärjänneet kasvattamissani roduissa mukavasti vuoden voitokkaimpien koirien mittelöissä kunkin rodun rotuyhdistyksissä. Villakoirissa tulosta on tullut niin näyttelyistä, agilitystä kuin tottelevaisuudesta ja etnankoirissa ratajuoksusta, maastojuoksusta, ajuekokeista, mejästä sekä näyttelyistä tottakai. Vuonna 2022 minulle myönnettiin Suomen kennelliiton Vuolasvirtapalkinto ansiokkaasta etnankoirien kasvatuksesta. Kotonani minulla asuu etnankoiria ja villakoirat asuvat perheissä. Kotona asuvien etnankoirieni kanssa harrastan näyttelyiden lisäksi juoksulaleja.Valmistuin ulkomuototuomariksi vuonna 2019. Ensimmäisenä rotunani luonnollisesti olivat villakoirat, mutta minulla on arvosteluoikeus myös toiseen omaan rotuuni, etnankoiriin. Tämän lisäksi tällä hetkellä minulla on oikeus arvostella muutamia muita rotuja ryhmissä 9 ja 5. Koska Suomessa näyttelysäännöt ja antidopingsäännöt edellyttävät näytteilleasettajalta tiettyjä asioita, minunkaan kehässäni koiraa ei saa missään tilanteessa kohdella kovakouraisesti, enkä halua nähdä koirien tylyä kohtelua. En liioin hyväksy että koiran karvaa, ihoa tai kirsua on värjätty tai karvaa on kemiallisilla aineilla ennen näyttelyä tai sen aikana käsitelty. Koirien hyvinvointi ja terveys ovat aina etusijalla. Kehässäni etsin terverakenteista ja liioittelematonta koiraa, jonka rotutyypissä ei ole ylilyöntejä. Tärkeää minulle on myös se, että koiralla on rodunomainen luonne. Koiran rakenteen tulisi aina olla alkuperäisen käyttötarkoituksen mukainen ja näin rakentunut koira liikkuukin vaivattomasti ja tasapainoisesti rodustaan riippumatta. Ja lopuksi kokonaisuuden kruunaa rodunomaisesti huollettu karvapeite.
|